Anders Behring Breivikin saama 21 vuoden vankilatuomio on periaatteellisista syistä helpottava uutinen.
Moni olisi ihan ymmärrettävästikin toivonut Breivikin joutuvan loppuelämäkseen vankimielisairaalaan. Mielisairaaksi toteamisessa olisi kuitenkin ollut ongelmansa. Tokihan se olisi hyvin sopinut Eurooppaa "puolustaville" anti-jihadisteille, eli Breivikin aatetovereille, joista valtaosa on tietenkin suureen ääneen koettanut irtisanoutua tästä "kaistapäästä".
Muuan Facebook-kaverini, joka ei sattuneista syistä halunnut nimeään julki, mutta antoi luvan lainata sanojaan nimettömästi, kommentoi osuvasti:
"Breivik oli tuomioistuimien mukaan järjissään, siis poliittisesti motivoitunut terroristi. Tämä taas aiheuttaa sen, että häntä motivoinut ideologia, muukalais- ja muslimivastaisuus pitäisi ottaa suurennuslasin alle.
Myös Suomessa on näitä anti-jihadisteja, myös eduskunnassa. Kysyn, kuinka monta terroristia on tuottanut suvaitsevaisuus, joka nojaa demokraattiseen, lain hallitsemaan yhteiskuntaan? Ei mielestäni yhtään. Kuinka paljon on tuottanut uhreja äärinationalismi, muukalaisviha ja uskontoon perustuva vihanpito? Lukemattomia."
Muslimiterroristien kohdalla on pidetty itsestään selvänä, että heitä motivoi islamistinen ideologia. Olisikin omalla tavallaan rasistista todeta Breivikin, joka on "yksi meistä", olevan vain mieleltään järkkynyt "yksittäistapaus", siinä missä muslimiterroristit nähdään epäyksilöllisinä jihad-robotteina.
"Kysyn, kuinka monta terroristia on tuottanut suvaitsevaisuus, joka nojaa demokraattiseen, lain hallitsemaan yhteiskuntaan? Ei mielestäni yhtään." Suomensisulainen kansanedustaja James Hirvisaari ja Finnish Defense League (FDL) ovat tästä tietenkin täsmälleen päinvastaista mieltä.
YLE kertoo: "Tuomareiden mukaan Breivik voidaan katsoa syyntakeiseksi siksi, etteivät hänen ajatuksensa maailmanlaajuisesta islamilaisesta salaliitosta ole hänen omansa. Monet muutkin ihmiset jakavat samanlaisen ajatusmaailman." ("Breivik on tuomittu vankeuteen", yle.fi)
James Hirvisaari kirjoitti tuoreeltaan Norjan verilöylystä seuraavasti:
"Muslimiterrorismin perimmäisistä syistä ja syyllisistä olen aiemmin kirjoittanut. Mutta ovatkohan kaikki oivaltaneet, että norjalaisen 'ristiretkeläisen' teon perimmäinen syy on täsmälleen sama. Ei, en tarkoita uskonsotaa, joka on toki molemmille tahoille se ideologinen syy.
Käytännön tasolla tällaisten tapahtumien taustalla ovat väärät ja umpisokeat poliittiset valinnat. Järkevällä maahanmuuttopolitiikalla voitaisiin hillitä jännitteitä ja torjua hyvin monia ongelmia, myös tällaisia hirmutekoja. Ja voitaisiin edelleen. Myös Suomessa." ("Norjan verilöyly", 24.7.2011.)
Esitin massamurhan vuosipäivänä Hirvisaarelle kysymyksen, johon hän ei kuitenkaan ole vastannut – ehkä hän ei ole näitä huomattavasti alkuperäistä blogikirjoitusta myöhemmin lisättyjä kommentteja lukenut, mikä on tietysti ymmärrettävää – :
"'Käytännön tasolla tällaisten tapahtumien taustalla ovat väärät ja umpisokeat poliittiset valinnat.'
James Hirvisaari: viittaatteko tuolla virkkeellä (A) Breivikin vääriin ja umpisokeisiin poliittisiin valintoihin vai (B) maahanmuuttopolitiikkaan, joka ei ilmeisesti mielestänne ole Norjassa(kaan) ollut 'järkevää'?
Kontekstin pohjalta arvelisin, että jälkimmäinen (B) on oikea luenta, eikä Breivikin poliittisissa ja ideologisissa valinnoissa (ns. antijihadismi) ole mitään "väärää ja umpisokeaa". Ymmärsinkö oikein?
[Jatkokommenttini:] Tarkennanpa vielä hieman kysymystäni. Vastuussa eivät siis millään muotoa ole esimerkiksi kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ja/tai uskonrauhan rikkomisesta tuomitut, niinsanotusti maahanmuuttokriittiset, niinsanotusti oikeistopopulistiset poliitikot, vaan pikemminkin ne poliittiset toimijat, jotka vastaavat tähänastisesta maahanmuuttopolitiikasta, siis esimerkiksi sosialidemokraatit?" (Kommenttini 23.7.2012. Ks. m. Marko Gylénin kommentti.)
FDL esitti 22.7.2012 aiheesta hyvin samansuuntaisen lausunnon, jossa "admin 007" nimeää sosialidemokraatit Breivikin "aatteellisiksi innoittajiksi":
"FDL suree Utöyan saaren massamurhan yksivuotispäivää ja pahoittelee, että teon innoittaneen aatteestaan vieraantuneen demaripolitiikan linjauksiin ei ole tapahtunut minkäänlaisia muutoksia. Demarit kieltävät edelleenkin osallisuuteensa massamurhan aatteellisena innoittajana eivätkä ole tehneet mitään ehkäistäkseen tämän järkytvän tragedian toistumisen." ("FDL suree…", Facebook 22.7.2012. Ks. m. Sakari Timonen, "Mauton juttu".)
Jussi Backman kommentoi näitä ensin Facebookissa esittämiäni pohdintoja ja lainauksia ihan aiheellisesti seuraavaan tapaan:
"Mutta en vieläkään ihan täysin ymmärrä Breivikin psykiatrisen tilan politisointia. Olisi kai hän aivan hyvin voinut tosiasiallisesti olla niin psykoottinen, että hänen tuomitsemisensa normaaliin vankeusrangaistukseen olisi ollut länsimaisten oikeusperiaatteiden vastaista ja kaikin puolin huono juttu oikeusvaltiolle? Ei kai kyse ole vain siitä, millaisena hänet halutaan nähdä tai hänet pitää nähdä?
Uskon että asiantuntijat ja tuomioistuin tässä tapauksessa todella huolellisesti ja objektiivisesti arvioivat asian ja päätyivät vahvasti perusteltuun ratkaisuun – Breivik ei ole riittävän psykoottinen ollakseen syyntakeeton, vain persoonallisuushäiriöinen – mutta en ihan ymmärrä tätä perustelun muotoilua: 'voidaan katsoa syyntakeiseksi siksi, etteivät hänen ajatuksensa maailmanlaajuisesta islamilaisesta salaliitosta ole hänen omansa'. Eivät kai paranoidien psykootikkojenkaan harha-ajatukset ole puhtaasti heidän 'omiaan' vaan yleensä sisältävät muiden jakamia elementtejä – joku voi esimerkiksi mielenhäiriössä hyökätä islamilaistaustaisen maahanmuuttajan kimppuun, koska harhaisesti uskoo hänen olevan vaarallinen muslimiterroristi. Vaikka ei-psykoottiset rasistit saattavat jakaa samankaltaisia ennakkoluuloja, ei tästä automaattisesti seuraa, ettei aggression syynä tässä tapauksessa ole psykoosista aiheutuva harhaluulo." (Jussi Backman, Facebook 24.8.2012.)
Täysin aiheellinen huomautus. Ratkaisu ei tietenkään ole ollut helppo ja yksinkertainen – onneksi. Haluaisin kuitenkin oikeudellisten näkökulmien ulkopuolelta painottaa nimenomaan epäsuhtaa yleisissä tavoissamme hahmottaa terroririkoksia: terrorismi saattaa hyvinkin olla ideologinen mielenhäiriö, mutta ei välttämättä mielenhäiriö patologisessa mielessä.