keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Homokammo ja seksuaali-identiteetti

Syrjintä, kiusaaminen, häiriköinti, nimittely, vihapuhe, epäluulo ja väkivalta seksuaalisen suuntautumisen johdosta on monessakin mielessä epäilyttävää hölmöilyä.

Niinpä ajattelinkin, että olisi ehkä syytä saada laajempaa julkisuutta taannoin julkaistuille, homofobia-aiheeseen liittyville tutkimustuloksille. Niin sanotusti selvällä suomen kielellä, jota toivottavasti tyhmempikin ymmärtää.

Psychology Today (Psykologia tänään) -lehden verkkoversio kertoi 9. kesäkuuta 2011 ilmestyneessä artikkelissa vuonna 1996 julkaistusta tutkimuksesta, jonka mukaan kaikkein kielteisimmin homoseksuaalisuuteen suhtautuvat miehet kiihottuivat, kun heille näytettiin homopornoa, toisin kuin ne kokeeseen osallistuneet heteromiehet, jotka eivät suhtautuneet homoseksuaalisuuteen kielteisesti.

Tässä suomennos artikkelin keskeisestä sisällöstä:

"Tutkimuksessa kysyttiin heteromiehiltä, kuinka levolliseksi tai vaivautuneeksi he tunsivat itsensä homoseksuaalisten miesten läheisyydessä. Tulosten pohjalta miehet jaettiin kahteen ryhmään: miehiin jotka ovat homofobisia ja miehiin, jotka eivät sitä ole. Näille kahdelle ryhmälle näytettiin sitten kolmen tai neljän minuutin mittaisia videoita. Yhdessä näytettiin heteroseksiä, toisessa lesbo- ja kolmannessa miesten välistä homoseksiä. Videonkatselun ajaksi koehenkilön penikseen kiinnitettiin mittauslaite. Tämän laitteen on todettu paljastavan seksuaalisen kiihottumisen, mutta ei toisentyyppisiä kiihotustiloja, kuten hermostumista tai pelkoa (kiihotus-sanalla on psykologian piirissä usein arkikielestä poikkeava merkitys).

"Heidän katsellessaan lesbo- tai heteroseksiä, sekä homofobisten että ei-homofobisten miesten peniksen ympärysmitta kasvoi. Miesten välistä homoseksiä näytettäessä ainoastaan homofobisten miesten penis osoitti kiihottumisen merkkejä.

"Kaikkein homovastaisimpia mielipiteitä omaavat miehet väittivät kysyttäessä, etteivät kiihottuneet seksuaalisesti katsellessaan miesten välistä homoseksiä. Heidän peniksensä kertoivat kuitenkin jotain aivan muuta.

"Homofobiset miehet kiihottuivat siis voimakkaimmin miesten välisistä seksiakteista."

(Lähde: Nathan A. Heflick: "Homophobic Men Most Aroused by Gay Male Porn. Homophobia Associated with Penis Arousal to Male on Male Sex", Psychology Today, June 9, 2011 [linkki alkutekstiin tässä]; suom. P.R.)

Tässäpä pohdittavaa takapulpetin pojille.


Alla valikoituja, myöhemmin lisättyjä kommentteja, jotka liitin alunperin Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla julkaisemaani versioon

Otan myös vapauden kehitellä näitä merkintöjä edelleen, "prosessikirjoittamisen" hengessä. Eli oikeudet muutoksiin pidätetään, kuten sanotaan.

* * *

Alkuperäinen artikkeli, jota tuossa Psychology Today -lehden yleistajuisessa artikkelissa referoidaan, löytyy julkaisusta Journal of Abrnormal Psychology, Vol. 105:440-445 (Aug. 1996), tekijöinään Adams et al. (PDF, vaatii tilauksen esim. yliopistokirjaston kautta). Abstrakti (PubMed):

"The authors investigated the role of homosexual arousal in exclusively heterosexual men who admitted negative affect toward homosexual individuals. Participants consisted of a group of homophobic men (n = 35) and a group of nonhomophobic men (n = 29); they were assigned to groups on the basis of their scores on the Index of Homophobia (W. W. Hudson & W. A. Ricketts, 1980). The men were exposed to sexually explicit erotic stimuli consisting of heterosexual, male homosexual, and lesbian videotapes, and changes in penile circumference were monitored. They also completed an Aggression Questionnaire (A. H. Buss & M. Perry, 1992). Both groups exhibited increases in penile circumference to the heterosexual and female homosexual videos. Only the homophobic men showed an increase in penile erection to male homosexual stimuli. The groups did not differ in aggression. Homophobia is apparently associated with homosexual arousal that the homophobic individual is either unaware of or denies."

Näyttää siis siltä, kuten tutkimuksen yhteenvedossa todetaan, että homofobia liittyy homoseksuaaliseen kiihottumiseen jonka homofobinen henkilö joko kieltää tai jota hän ei tiedosta. Psykoanalyysin kielellä kysymys voi siis olla torjunnasta. Sen enempää homofobia kuin piilevä ja torjuttu homoseksuaalisuuskaan eivät siis välttämättä ole tietoisia psyykkisiä piirteitä.

* * *

Tuli mieleeni tulkinta fundamentalistisen uskonnontulkinnan yhteydestä seksuaalisiin haluihin ja väkivaltaan: Iranin vaaliprotesteissa surmatun Nedan kohtaloa tulkittiin pari vuotta sitten (muistaakseni television esittämässä dokumentissa) siten, että nuoren kauniin naisen valikoituminen väkijoukosta sala-ampujan kohteeksi kertoo miehisen seksuaalisuuden tukahduttamisesta. Jos surmaat halusi kohteen, osoitat hallitsevasi syntisiä himojasi, olevasi oman seksuaalisuutesi herra.

Tämä saattaa olla hyvinkin osuva tulkinta islamistisissa ja muissa uskonnollisen fundamentalismin tai muun totalitarismin hallitsemissa yhteiskunnissa harjoitetusta, naisiin ja seksuaalisiin vähemmistöihin kohdistuvasta väkivallasta.

Tämä saattaa olla myös osuva tulkinta homoseksuaalien kokemasta katuväkivallasta, myös esimerkiksi Helsingissä. Taustalla ei ole välttämättä niinkään varsinainen uskonnollisuus tai muu pidättyväisyyden ideologia, vaan ylipäätään epävarmuus omasta seksuaali-identiteetistä, jota tahdotaan hallita vaikka väkivalloin.

* * *

Näin humanistitutkijan näkökulmasta erityisen mielenkiintoista kyseisessä empiirisessä tutkimuksessa on se, että tulokset vahvistavat freudilaisen psykoanalyysin näkemyksiä, kuten artikkel(e)issakin todetaan (siis sekä alkuperäisessä vuoden 1996 julkaisussa että tuossa viimevuotisessa, yleistajuisessa tiivistelmässä).


P.S. ks. m. Etelä-Suomen Sanomat 11.4.2012, jossa viitataan artikkeliin Weinstein et al, "Parental Autonomy Support and Discrepancies Between Implicit and Explicit Sexual Identities: Dynamics of Self-Acceptance and Defense", Journal of Personality & Social Psychology, Vol. 102, no. 4 (April 2012): 815–832 [PDF]. Abstrakti:

"When individuals grow up with autonomy-thwarting parents, they may be prevented from exploring internally endorsed values and identities and as a result shut out aspects of the self perceived to be unacceptable. Given the stigmatization of homosexuality, individuals perceiving low autonomy support from parents may be especially motivated to conceal same-sex sexual attraction, leading to defensive processes such as reaction formation. Four studies tested a model wherein perceived parental autonomy support is associated with lower discrepancies between self-reported sexual orientation and implicit sexual orientation (assessed with a reaction time task). These indices interacted to predict anti-gay responding indicative of reaction formation. Studies 2–4 showed that an implicit/explicit discrepancy was particularly pronounced in participants who experienced their fathers as both low in autonomy support and homophobic, though results were inconsistent for mothers. Findings of Study 3 suggested contingent self-esteem as a link between parenting styles and discrepancies in sexual orientation measures."

Päivitys 27.2.2013

Vasta hieman yli vuoden kuluttua tästä bloggauksestani muuan kaverin kaveri laittoi minulle Facebookissa linkin YLE:n Teksti-TV:n arkistosta löytyvään juttuun, joka on päivätty 9.2.2012 eli päivää myöhemmin kuin tämän blogahdukseni alkuperäinen versio (joka on siis yllä ja Uuden Suomen Puheenvuorossa). YLE:n juttu kuuluu näin:

Homofobia on itsensä kieltämistä

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan homofoobiset miehet kiihottuivat homopornosta vaikka sen kielsivät.

Arvostettu amerikkalainen Psychology Today -verkkosivusto muistuttaa, että jo Sigmund Freud teorisoi siitä, että ihmisillä on usein vihamielisiä ja negatiivisia asenteita niitä asioita kohtaan, joita he eniten kaipaavat, mutta kieltävät itseltään.

Verkkolehti nostaa esimerkiksi Georgian yliopiston vuonna 1996 julkaiseman tutkimuksen, jossa selvitettiin homofobian ja homoseksuaalisen kiihottumisen mahdollista yhteyttä toisiinsa.

Tutkimukseen osallistui itsensä täysin heteroiksi kokevia miehiä, jotka jaettiin psykologisen testin perusteella homofoobikkojen ja ei-homofoobikkojen ryhmiin. Näille ryhmille esitettiin 4 minuuttia kestäviä videoita, joilla oli joko hetero-, lesbo- tai homopornoa. Samalla seksuaalisen kiihottumisen astetta selvitettiin penikseen kiinnitettyjen, seksuaalista kiihottumisen tilaa mittaavien antureiden avulla.

Selvisi, että kaikki miehet kiihottuivat hetero- ja lesbopornosta, mutta vain homofoobikkoryhmän miehet kiihottuivat myös homopornosta.

Miehet, joiden asenteet olivat negatiivisimmat homoja kohtaan, kielsivät, että homoporno olisi heitä kiihottanut. Tutkimuksessa käytetyt mittalaitteet kuitenkin todistivat toisin.

Tutkimus siis osoittaa, että homofobia liittyy homoseksuaaliseen kiihottumiseen riippumatta siitä, että tunnistaako homofoobikko omaa seksuaalisuuttaan. Homofoobikko voi siis kieltää oman homoutensa ja mahdollisesti aiheuttaa sillä vahinkoa itselleen ja ympäristölleen.

Yle Teksti-TV

Lähteet: Psychology Today ja
National Center for Biotechnology Information

Julkaistu: 09.02.2012

(Homofobia on itsensä kieltämistä, YLE 9.2.2012.)

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Vaalirauhan toivotus

"En kilpaile häntä vastaan, kilpailen hänen kanssaan." Jussi Lähde kertoo Pekka Haaviston vastanneen näillä sanoilla kysymykseen, miltä tuntuu kilpailla Sauli Niinistöä vastaan. Jäin pohtimaan tätä: mitä tuo kanssakilpailu oikeastaan onkaan? Se on kilpailua, jossa molemmat vahvistuvat, sparraavat toinen toistaan, oppivat toisiltaan ja ottelustaan, joutuvat kuuntelemaan ja vastaamaan, kehittämään ja kehittymään; sanalla sanoen, molemmat voittavat, toisensa ja itsensä.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Vertailua: Haaviston ja Niinistön entiset työpaikat

JANNE SÄRKELÄ julkaisi muutama päivä sitten US:n Puheenvuoro-blogissaan tekstin "Pekka Haaviston tehtävät YK:n ympäristöohjelmassa ja Euroopan Investointipankki", jossa oivaltavasti vertaillaan Haaviston ja Sauli Niinistön entisiä työpaikkoja toisiinsa.

Tuo teksti teemoineen ansaitsee tulla nostetuksi esiin, joten päätin koettaa esitellä tekstin sisällön ikään kuin tiivistelmänä kiireiselle lukijalle; Särkelän alkuteksti vaatii nimittäin jonkin verran keskivertokolumnia enemmän keskittymistä yksityiskohtineen ja useine englanninkielisine lainauksineen.

Kehotan lukijaa kuitenkin tutustumaan Särkelän alkuperäiseen tekstiin, joka sisältää linkkejä lukuisiin korkeatasoisiin lähteisiin. Ne mahdollistavat hyvinkin syvällisen perehtymisen aiheeseen.

Pekka Haavisto työskenteli YK:n ympäristöohjelman (UNEP) alaisuudessa vuosien 1999 ja 2005 välillä. Pesti alkoi Balkanilla: Haaviston johtaman erikoisyksikön tehtävänä oli tutkia köyhdytetyn uraanin jälkiä Serbiassa, Kosovossa ja myöhemmin myös Bosniassa ja Herzegovinassa, sekä muita sodan ympäristövaikutuksia, tarkemmin sanottuna esimerkiksi pommitettujen tehtaiden päästöjen vaikutusta paikalliseen väestöön.

Vuonna 2004 antamassaan haastattelussa Haavisto kertoi: "Sota aiheutti pelkoa ympäristön tilasta. Oikealla tiedolla häivytimme turhia pelkoja ja toisaalta varoitimme ihmisiä todellisista vaaroista. Esimerkiksi ihmiset eivät uskaltaneet juoda kaivovettään, vaikka siinä ei olisi ollut mitään vikaa, ja toisaalta he antoivat lasten kerätä radioaktiivista romua."

Vuodesta 2003 lähtien Haavisto johti ympäristöntutkimusryhmää miehitetyllä palestiinalaisalueella. Loppuraportin johdannossa hän toteaa: "Monia pitkäaikaisia ympäristöratkaisuja ei kuitenkaan voida toteuttaa ilman rauhanprosessia alueella. Tuossa prosessissa ympäristö voitaisiin nähdä tekijänä, joka toimii sillanrakentajana ja luo luottamusta osapuolien välille, jotka etsivät yhteistyölleen uutta perustaa." Esimerkiksi vesihuollon turvaaminen on ympäristöasia, josta Israel ja palestiinalaiset ovat yhteistyössä vastanneet.

UNEP:in alaisten työryhmien johdossa Haavisto palveli vuosien 2003 ja 2005 välillä myös Afganistanissa ja Irakissa. "Lähes kolmekymmentä vuotta kestäneen konfliktin aikana sotilastoimet, pakolaisten liikkeet, luonnonvarojen riisto, ja hallinnon puutteet ovat raskaalla tavalla tuhonneet Afganistanin ympäristöä", hän kertoo. "Viimeisen kolmen vuoden aikana vallinnut kuivuus on pahentanut näitä vaurioita. Maan ympäristön arviointi ja parannustyöt ovat elintärkeitä Afganistanin kansan hyvinvoinnille pitkällä tähtäimellä. Lisäksi ympäristönsuojelu tukee maaseudun kestävää kehitystä ja auttaa luomaan työpaikkoja." Haavisto myös totesi, että sodasta johtuvien ympäristöongelmien hoitamisesta on tehtävä Irakissa jälleenrakennussuunnitelmien keskeistä sisältöä.

Liberiassa johtamansa tutkimusryhmän loppuraportissa (2004) Haavisto kirjoittaa: "Liberiassa suorat linkit ympäristön ja turvallisuuden, sekä toisaalta ympäristön ja kehityksen välillä ovat selkeästi nähtävissä." Ympäristöasiat, turvallisuus ja kehitys ovat myös teemoja, joita ei voi irrottaa ihmisoikeuskysymyksistä: "Kymmeniätuhansia on haavoitettu tai tapettu ja monille on jäänyt sodasta pysyviä vammoja. Joka kolmas liberialainen on joutunut jättämään kotiseutunsa. Heiltä on evätty heidän perustavat ihmisoikeutensa ja mahdollisuutensa kehittyä."

 

Samaan aikaan toisaalla: Euroopan Investointipankki

Kuten Janne Särkelä kirjoittaa, tuo Haaviston työ UNEP:issa asettuu mielenkiintoiseen valoon, jos tarkastelemme, mitä Sauli Niinistön työpaikasta Euroopan Investointipankista (EIB) on kirjoitettu jotakuinkin samalta ajalta.

Euroopan investointipankki on saanut osakseen rankkaa arvostelua toimistaan Afrikassa: yksityiskohtaisissa raporteissa kerrotaan, miten suuret EIB:n rahoittamat padot ovat vahingoittaneet yhteisöjä ja ympäristöä sekä epäonnistuneet tuomaan luvattua kehitystä.

Vuonna 2001 EIB myönsi lainoja Tsadin ja Kamerunin hallituksille sekä surullisenkuuluisille öljy-yhtiöille Chevron ja Exxon. Amnesty International sai selville, että Tsadin turvallisuusjoukot käynnistivät laajamittaisen aseettomien siviilien joukkomurhan öljyä tuottavilla alueilla 1990-luvun lopulla juuri projektin valmistelujen aikaan. Skandaalia syvensi myöhemmin se, että Tsad käytti osan lainoista ostaakseen aseita.

Öljyprojektin kielteisiin vaikutuksiin kuuluivat luonnon monimuotoisuuden väheneminen öljyputken varrella ja kehnon öljyn- ja porausnesteiden jätehuollon vaikutukset pohjavesilähteisiin, kuten Särkelä referoi Cornelia Trogmannin raporttia "The European Investment Bank".

Raportti väittää perusteluissaan, että EIB on käytännössä kysynnän ajama instituutio, joka vastaa asiakkaidensa tarpeisiin ja rahoittaa helposti projekteja joista voitot ovat korkeita sen sijaan, että lainoitusta jaettaisiin köyhyyden poistamiseen tai luonnonsuojeluun.

EIB on sijoittanut valtavia summia Afrikan öljy-, kaasu- ja kaivossektoreille, mutta arvostelijoiden mukaan se on ollut kykenemätön lievittämään projektiensa kielteisiä sosiaalisia, taloudellisia ja ympäristövaikutuksia. Hankkeiden painopiste on ollut suuren luokan alueellisissa projekteissa ja pienemmät, kestävämmät vaihtoehdot on sivuutettu.

Kuten Särkelä toteaa, suuret infrastruktuuriprojektit ovat kaikkein alttiimpia korruptiolle ja myös kaikkein vahingollisimpia ympäristö- ja sosiaalivaikutuksiltaan. Pankin toimintaperiaatteet eivät ole olleet läpinäkyviä, eikä se ole osoittanut pystyvänsä ammattitaitoiseen toimintaan yhteiskunnallisten ja ympäristöongelmien lievittämisessä.

Sauli Niinistö työskenteli EIB:n johtoryhmässä 2003-2007 yhtenä kahdeksasta apulaisjohtajasta. On syytä todeta, että mikään ei viittaa Niinistöllä olleen osaa tai arpaa EIB:n toimintaan Afrikassa.

Maininta Tsadista on kuitenkin vertailumielessä mielenkiintoinen, koska paikalla on myös suomalaisia rauhanturvaajia. EU toimii alueella EIB:n välityksellä ja YK saa korjata jäljet.

Pekka Haavisto on saanut sotilasansiomitalin toiminnastaan Tsadin rauhanoperaatiossa.

Janne Särkelä – jonka tekstiä siis yllä varsin uskollisesti referoin – toteaa kirjoituksensa lopuksi hyvin osuvasti: "En väitä, etteikö EIB saisi hyvääkin tehtyä tai että YK olisi puhdas pulmunen, mutta presidenttiehdokkaiden polut kulkevat kiinnostavalla tavalla saman tarinan kahta puolta."

Haavisto ja vapaakauppa

Helsingin Sanomat pyysi 29.1.2012 vaalien toisen kierroksen presidenttiehdokkailta listaamaan "kolme tärkeintä asiaa, joihin presidentin pitäisi pyrkiä ulkopolitiikassa vaikuttamaan". Sauli Niinistön mukaan näitä "ovat viennin edistäminen, ilmastonmuutoksen torjunta ja ihmisoikeuksien edistäminen maailmalla". Pekka Haavisto puolestaan edistäisi vientiä, rauhansovittelua kansainvälisissä kriiseissä ja vapaakauppaa.

Vastaukset ovat herättäneet hämmennystä:

Het-ki-nen. Sunnuntain lehti oli pöydällä auki, presidenttiehdokkaat haastattelussa. Eikä siinä mitään, mutta kun jutun perusteella vaikutti, että ehdokkaat olivat vaihtuneet. Niinistö puhui ihmisoikeuksista ja ilmastosta ja kritisoi kuluttamista. Haavisto taas puhui ”vapaan kaupan edistämisestä”. Häh?

(Lähde: Anu Silfverberg, "Mitä ajattelin tänään" -sarjan kolumni, NYT.fi 3.2.2012)

Keskityn nyt Haavistoon ja vapaakauppaan. HS:n lakoninen juttu – Silfverbergin kolumnista puhumattakaan – ei nimittäin välttämättä kerro koko totuutta Pekka Haaviston vapaakauppanäkemyksistä. Miksi ihmeessä hän sitten sivuuttaa ihmisoikeudet ja puhuu "oikeistolaisittain" vapaakaupan edistämisestä?

HS kertoo perusteluita:

Pekka Haaviston (vihr) kolmen tärkeimmän listalla ovat viennin edistäminen, rauhansovittelu kansainvälisissä kriiseissä ja vapaan kaupan edistäminen.

Haavisto jätti HS:n kyselyssä ihmisoikeudet pois listalta siksi, että hänen arvionsa mukaan ympäristö- ja ihmisoikeudet ovat jo entuudestaan Suomen ulkopolitiikassa keskeisellä sijalla.

Vapaakaupan valitsemista painopisteeksi Haavisto perustelee Suomen vientivetoisuudella.

"Suomalaisen talouselämän menestys perustuu siihen, että maailmalla päästään erilaisille markkinoille. Pyritään siis toimimaan protektionismia vastaan."

(Lähde: HS.fi 29.1.2012)

En ole huomannut, että tästä vapaakauppalausunnosta olisi syntynyt keskustelua tässä hektisen kampanjoinnin ja vastakampanjoinnin kurimuksessa, hämmästelyä lukuunottamatta. Googlaaminen aiheesta "Haavisto AND vapaakauppa" ei tuota kovinkaan runsaasti erilaisia tuloksia.

Jotain sentään kuitenkin. Tässä Hesarin vaalikonevastaus eduskuntavaalivuodelta 2007:

HS vaalikone 2007

Mitä mieltä olette seuraavasta väittämästä: Globalisaatio ja vapaakauppa ovat olleet suomalaisten hyvinvoinnille pääosin hyödyksi.

  • Täysin samaa mieltä.
  • Jokseenkin samaa mieltä.
  • Jokseenkin eri mieltä.
  • Täysin eri mieltä.

"Suomi on kaikenkaikkiaan hyötynyt vapaakaupasta - keskeiset teollisuudenalamme, elektroniikka ja metsäteollisuus, ovat kansainvälisiä toimijoita. Uutena osaamisalueena on kehitettävä ympäristöteknologiaa ja sen high tech -sovellutuksia. Ilmastonmuutoksesta ja kasvavista ympäristöongelmista kärsivillä kehitysmailla meidän säästävillä ratkaisuillamme on kasvavaa kysyntää."

(Lähde: Kansan muisti (KAMU))

Viisi vuotta aiemmin Haavisto puhui vapaakaupasta Helsingin Yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa pitämillään luennoilla kansaivälisestä ympäristöpolitiikasta (Global Environmental Politics). Opiskelija Eija Nyyssönen referoi Haaviston luentoja opinnäytetyössään (2003) muun muassa seuraavasti:

Sen sijaan [so. toisin kuin rikkaat kehitysmaat] köyhät maat ovat paljon muita alttiimpia vapaakaupan kielteisille vaikutuksille. Haavisto luettelee näitä vapaakaupan riskejä: se tuhoaa paikallistalouden, antaa monikansallisille yrityksille vapaat kädet kehitysmaihin, ympäristö unohtuu, ihmisoikeudet unohtuvat ja patentoinnin myötä suuryritykset voivat esim. viedä köyhiltä viljelijöiltä oikeuden siemenviljaan, jota he ovat käyttäneet ilmaiseksi vuosituhansien ajan.

(Lähde: Eija Nyyssönen, "Kehitysmaiden monet kasvot kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa", opinnäytetyö, 13 sivua; Pdf-versio.)

Näiden sinänsä suppeidenkin lainausten valossa voitaneen olettaa, että Pekka Haaviston näkemys vapaakaupasta on kaikkea muuta kuin kritiikitön. Voinemme luottaa siihen, että jatkossakin hän punnitsee myös kansainvälisen kaupan kysymyksiä kehitysmaa- ja ympäristöpoliittisia näkökohtia painottaen.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Niinistö ja Haavisto ahneudesta (Nelonen 31.1.2012)

Presidenttiehdokkaat osallistuivat televisiokanava Nelosen ja Helsingin Sanomien yhteiseen vaalitenttiin Sanomatalossa 31. tammikuuta 2012. Yksi asia, jossa mielestäni ehdokkaiden erot tulivat varsin selkeästi esiin, oli kysymys ahneudesta. Yksi uskoo henkilökohtaisen esimerkin voimaan, toinen parlamentaarisiin keinoihin (lainsäädäntöön, verotukseen).

Alle (paikoin hieman suurpiirteisesti) litteroimani keskustelu käydään välillä 04:50 – 08:30. Video löytyi ainakin 1. helmikuuta 2012 Nelosen uutisten nettisivuilta.

Nelonen: Niinistö, te olette julistanut taistelun ahneutta vastaan –

Niinistö: Kyllä.

Nelonen: Missä tai kuka tätä ahneutta harrastaa?

Niinistö: Haluatteko suuren luokan esimerkin vai pienen luokan esimerkin?

Nelonen: Molemmat. – Me haluamme nimiä.

Niinistö: Minä tarkoitan sitä yhteistä hulluutta johon maailma helposti sortuu. Otan ihan lyhyesti suomalaista historiaa. 80-luvun lopulla meillä yhtäkkiä heitettiin vanhat pankinjohtajat pihalle, koska he eivät ymmärtäneet, että ulkomaan luottoa pitää nyt väkisin tunkea jokaiselle. Pienyrittäjälle ja vähän yksityisillekin. Siitä seurasi valtava kaaos. 90-luvun lopulla täällä Helsingissäkin nähtiin, kuinka korttelitolkulla ihmiset jonottivat, monet pienistä rahoistaan, merkitäkseen satakertaiseen hintaan it-osakkeita yhtiöistä jotka eivät koskaan olleet tuottaneet yhtään mitään. Eivätkä tuottaneetkaan. Jälleen tuli ongelmia, suuria ongelmia 2000-luvun alussa. Muistan silloin valtionvarainministerinä sanoneeni, että saapa nähdä mitä ne nyt touhuavat. Ja nyt me näimme mitä touhuttiin: touhuttiin johdannaisia, kaikenlaisia, joilla saatiin koko maailma sekaisin. Tällainen, sanoisko joukkohysteria, siihen antaa voiman ahneus. Sellainen, joka asuu helposti jokaisessa ihmisessä. Kun nuo muutkin – tämä vaikuttaa hullulta tämä koko touhu, mutta minä menen mukaan, kun nuo muutkin ovat siinä mukana. No, sitten pienemmässä mittakaavassa –

Nelonen (keskeyttää): Ei nyt mennä, kun tässä tuli jo esimerkkiä, pankinjohtajat ja muut – koska ei nyt riitä nämä hurskaat toiveet, vaan poliiitikoilta odotetaan nimenomaan tekoja.

Niinistö: Sitä ahneutta asuu pienemmässä mittakaavassa kyllä meissä jokaisessa. Nyt tarvitaan valmiuksia –

Nelonen: Nyt tarvitaan keinoja ja tekoja. Jos puututaan ahneuteen, miten siihen puututaan?

Niinistö: Presidentti on arvojen johdattelija. Ja minusta sellainen presidentti pitää olla tässäkin asiassa, näyttämällä omaa esimerkkiä vaikka, ja toteamalla että hetkinen, ahneus on väärin. Minä ymmärrän nimittäin ahneudella sitä, että itselleen kerää ja se on joltain muulta pois. Se on väärin, ja – [aplodeja, "Hyvä! hyvä Sauli!"] jos sitten tällaiselle mielipiteelleen saa yleistä arvostusta, niin se voi muuttaa käyttäytymistä.

Haavisto: On varmasti niin, että nämä asenteetkin ja ahneus tunteena ja asenteena vaikuttaa, mutta minä lähtisin kyllä katsomaan näitä rakenteita. Meillä on Euroopassa veroparatiisikäytäntöjä, joita myös suomalaiset yritykset ovat minusta väärinkäyttäneet. Meillä on globaalissa taloudessa juuri näitä spekulatiivisia futuurioptiorakenteita, pankkien spekulaatiota ja kyllä nää on ihan lainsäädännön, kovan lainsäädännön asioita. Ja myös sitten kotimaassa, jos puhutaan tuloerojen kasvusta, niin kyllä silloin verotuksen progressio, ja siihen vaikuttaminen että suurituloiset maksavat enemmän veroja, nämä ovat niitä asioita joilla niitä muutetaan.

Nelonen: Kysyn tähän väliin. Sauli Niinistö, pari viikkoa sitten kävin Paavo Lipposta kuuntelemassa tuolla Vantaan Länsimäessä ja siellä hän sanoi tästä teidän kamppailustanne, että ajatus siitä että ahneet miljonäärit kokevat jonkinlaisen parannuksen, omantunnon parannuksen, se on hänestä suoraan sanottuna naiivi. Niin mitä te sanotte Lipposelle? – Niin, Haavisto on valmis kiristämään verotusta, mutta te vain toivoitte puheen riittävän?

Niinistö: Niin, minä sanon, suoraan sanottuna, että Lipponen on kyyninen. Jos minä olen naiivi, niin hän on sitten kyyninen tässä suhteessa.

Niinistö sijoittaa taistelunsa ahneutta vastaan yksilölliselle tasolle: ei pitäisi lähteä joukkohysteriaan, joukkoahneuteen mukaan, vaan pysähtyä ja kuunnella omatunnon ääntä: "Ahneus on väärin." Haavisto puolestaan puhuu rakenteista, joihin voidaan vaikuttaa lainsäädännöllä, kuten veroparatiisikäytäntöihin, siis veronkiertoon joka sekin on, ikävä kyllä, myös "suomalainen teko", niin epäisänmaallista kuin se onkin, ja toisaalta tuloeroihin, joihin puolestaan voidaan vaikuttaa veroprogressiolla.

Yksilöllisen hyväntahtoisuuden (hyväntekeväisyyden, jota Niinistö on toki hyvin esimerkillisesti harjoittanut) ja henkilökohtaisen "taistelun" (kieltäymys, sellainen kuin Niinistön luopuminen kovista eläkkeistään, mikä on sekin tietysti hyvin kunnoitettavaa) asettaminen poliittisiksi periaatteiksi ei ole pelkästään "naiivia", vaan myös yhteiskunnallisesti vaarallista.


6. helmikuuta 2012

Nyt presidentinvaalin ratkettua en malta olla lisäämättä pientä loppukaneettia tai jälkinäytöstä tähän tekstiin.

Vastavalittu Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö lupasi perustaa työryhmän pohtimaan nuorten syrjäytymisen ehkäisemistä. Hieno juttu!

Muuan kyynisempi vääräleuka muisti kuitenkin Facebook-keskustelussa, miten tämän ihailtavan hankkeen voisi liittää Niinistön "taisteluun ahneutta [ja kateutta] vastaan": "Monta kärpästä saisi iskettyä kerralla perustamalla syrjäytyneiden nuorien ahneuden ja kateuden vastaisen työryhmän."

Tämän naljailun ymmärtää paremmin, jos tuntee viittauskohteen. Maarit Tastulan toimittamassa Punainen lanka -keskusteluohjelmassa oli 27. tammikuuta 2006 vieraana silloinenkin presidenttiehdokas Sauli Niinistö. Ohjelma löytyy kokonaisuudessaan litteroituna nimimerkin Punainenlankakerä ilmeisestikin vain tätä tarkoitusta varten perustamasta blogista. Yksi toimittajan kysymyksistä koski lasten ja nuorten mielenterveysongelmia:

Maarit: Hoitotietojen perusteella lasten ja nuoren psykiatriset ongelmat ovat lähes kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Mikä tässä hyvinvointiyhteiskunnassa tuottaa tätä pahoinvointia? Mikä on teidän arvionne?

Sauli: Minun arvioni on vaatimustaso, jolla en tarkoita pelkästään siis työssä esitettyä vaatimustasoa, koulussa esitettyä vaatimustasoa, vaan myöskin tiettyä ympäristön vaatimustasoa esimerkiksi kulutustottumusten suhteen, jotka valitettavasti kohdistuvat pahiten juuri lapsiin, tai he ottavat ne vastaan pahimpana eli esimerkiksi kysymällä: kun noilla lapsilla on tuota ja tuota, miksei minulla ole? Ja jos siinä syntyy syntyy ikään kuin tälleen tavallaan vaatimusten kehä, josta sitten tipahtaa ulos ja huomaa muiden saaneen sen mistä sillä kertaan sattuu olemaan kysymys, niin se voi johtaa pidempäänkin kehän ulkopuolella olemiseen ja sitä kautta vaikeuksiin.

Maarit: Onko kulutusyhteiskunta siis pahasta lapsille?

Sauli: Kulutusyhteiskunta on kuulemma kovin tarpeellinen, jotta työtä riittäisi, eli tässä on vähän oravanpyörä. Ehkä pahinta tässä on se, että jos katsotaan että kuluttaminen ja ihmisyys, lapsessakin ihmisyys kulkevat jotenkin käsi kädessä; nehän on ihan eri asioita.

Pidin kovasti Sauli Niinistön arvokkaasta eleestä hänen puhuessaan silminnähden liikuttuneena kannattajilleen ja kampanjaväelleen – ja tietenkin television välityksellä koko kansalle – vuoden 2012 presidentivaalien tuloksen lopullisesti ratkettua: "Hän kiitti paitsi kannattajiaan myös niitä, jotka ovat olleet toista mieltä. Niinistö sanoi, että nämä erilaiset ajatukset pitää ottaa presidentin työssä huomioon." (YLE) Kuten sanottu, arvostan myös hänen lupaustaan nuorten syrjäytymisen torjunnasta ja työryhmän perustamisesta tähän tarkoitukseen.

Täytyy kuitenkin todeta, että toivon tämän työryhmän kokoonpanoon todellista asiantuntemusta, esimerkiksi nuortenpsykiatrian alalta. Niinistön oma näkemys nuorten ongelmista näyttäytyy nimittäin tuon haastattelupätkän perusteella kovin materialistisena ja kulutuskeskeisenä. Mutta tottahan toki työryhmä tullaan koostamaan asiantuntijoista. Hyvä niin.

Onnitteluni tulevalle presidentille ja hänen äänestäjilleen!