JANNE SÄRKELÄ julkaisi muutama päivä sitten US:n Puheenvuoro-blogissaan tekstin "Pekka Haaviston tehtävät YK:n ympäristöohjelmassa ja Euroopan Investointipankki", jossa oivaltavasti vertaillaan Haaviston ja Sauli Niinistön entisiä työpaikkoja toisiinsa.
Tuo teksti teemoineen ansaitsee tulla nostetuksi esiin, joten päätin koettaa esitellä tekstin sisällön ikään kuin tiivistelmänä kiireiselle lukijalle; Särkelän alkuteksti vaatii nimittäin jonkin verran keskivertokolumnia enemmän keskittymistä yksityiskohtineen ja useine englanninkielisine lainauksineen.
Kehotan lukijaa kuitenkin tutustumaan Särkelän alkuperäiseen tekstiin, joka sisältää linkkejä lukuisiin korkeatasoisiin lähteisiin. Ne mahdollistavat hyvinkin syvällisen perehtymisen aiheeseen.
Pekka Haavisto työskenteli YK:n ympäristöohjelman (UNEP) alaisuudessa vuosien 1999 ja 2005 välillä. Pesti alkoi Balkanilla: Haaviston johtaman erikoisyksikön tehtävänä oli tutkia köyhdytetyn uraanin jälkiä Serbiassa, Kosovossa ja myöhemmin myös Bosniassa ja Herzegovinassa, sekä muita sodan ympäristövaikutuksia, tarkemmin sanottuna esimerkiksi pommitettujen tehtaiden päästöjen vaikutusta paikalliseen väestöön.
Vuonna 2004 antamassaan haastattelussa Haavisto kertoi: "Sota aiheutti pelkoa ympäristön tilasta. Oikealla tiedolla häivytimme turhia pelkoja ja toisaalta varoitimme ihmisiä todellisista vaaroista. Esimerkiksi ihmiset eivät uskaltaneet juoda kaivovettään, vaikka siinä ei olisi ollut mitään vikaa, ja toisaalta he antoivat lasten kerätä radioaktiivista romua."
Vuodesta 2003 lähtien Haavisto johti ympäristöntutkimusryhmää miehitetyllä palestiinalaisalueella. Loppuraportin johdannossa hän toteaa: "Monia pitkäaikaisia ympäristöratkaisuja ei kuitenkaan voida toteuttaa ilman rauhanprosessia alueella. Tuossa prosessissa ympäristö voitaisiin nähdä tekijänä, joka toimii sillanrakentajana ja luo luottamusta osapuolien välille, jotka etsivät yhteistyölleen uutta perustaa." Esimerkiksi vesihuollon turvaaminen on ympäristöasia, josta Israel ja palestiinalaiset ovat yhteistyössä vastanneet.
UNEP:in alaisten työryhmien johdossa Haavisto palveli vuosien 2003 ja 2005 välillä myös Afganistanissa ja Irakissa. "Lähes kolmekymmentä vuotta kestäneen konfliktin aikana sotilastoimet, pakolaisten liikkeet, luonnonvarojen riisto, ja hallinnon puutteet ovat raskaalla tavalla tuhonneet Afganistanin ympäristöä", hän kertoo. "Viimeisen kolmen vuoden aikana vallinnut kuivuus on pahentanut näitä vaurioita. Maan ympäristön arviointi ja parannustyöt ovat elintärkeitä Afganistanin kansan hyvinvoinnille pitkällä tähtäimellä. Lisäksi ympäristönsuojelu tukee maaseudun kestävää kehitystä ja auttaa luomaan työpaikkoja." Haavisto myös totesi, että sodasta johtuvien ympäristöongelmien hoitamisesta on tehtävä Irakissa jälleenrakennussuunnitelmien keskeistä sisältöä.
Liberiassa johtamansa tutkimusryhmän loppuraportissa (2004) Haavisto kirjoittaa: "Liberiassa suorat linkit ympäristön ja turvallisuuden, sekä toisaalta ympäristön ja kehityksen välillä ovat selkeästi nähtävissä." Ympäristöasiat, turvallisuus ja kehitys ovat myös teemoja, joita ei voi irrottaa ihmisoikeuskysymyksistä: "Kymmeniätuhansia on haavoitettu tai tapettu ja monille on jäänyt sodasta pysyviä vammoja. Joka kolmas liberialainen on joutunut jättämään kotiseutunsa. Heiltä on evätty heidän perustavat ihmisoikeutensa ja mahdollisuutensa kehittyä."
Samaan aikaan toisaalla: Euroopan Investointipankki
Kuten Janne Särkelä kirjoittaa, tuo Haaviston työ UNEP:issa asettuu mielenkiintoiseen valoon, jos tarkastelemme, mitä Sauli Niinistön työpaikasta Euroopan Investointipankista (EIB) on kirjoitettu jotakuinkin samalta ajalta.
Euroopan investointipankki on saanut osakseen rankkaa arvostelua toimistaan Afrikassa: yksityiskohtaisissa raporteissa kerrotaan, miten suuret EIB:n rahoittamat padot ovat vahingoittaneet yhteisöjä ja ympäristöä sekä epäonnistuneet tuomaan luvattua kehitystä.
Vuonna 2001 EIB myönsi lainoja Tsadin ja Kamerunin hallituksille sekä surullisenkuuluisille öljy-yhtiöille Chevron ja Exxon. Amnesty International sai selville, että Tsadin turvallisuusjoukot käynnistivät laajamittaisen aseettomien siviilien joukkomurhan öljyä tuottavilla alueilla 1990-luvun lopulla juuri projektin valmistelujen aikaan. Skandaalia syvensi myöhemmin se, että Tsad käytti osan lainoista ostaakseen aseita.
Öljyprojektin kielteisiin vaikutuksiin kuuluivat luonnon monimuotoisuuden väheneminen öljyputken varrella ja kehnon öljyn- ja porausnesteiden jätehuollon vaikutukset pohjavesilähteisiin, kuten Särkelä referoi Cornelia Trogmannin raporttia "The European Investment Bank".
Raportti väittää perusteluissaan, että EIB on käytännössä kysynnän ajama instituutio, joka vastaa asiakkaidensa tarpeisiin ja rahoittaa helposti projekteja joista voitot ovat korkeita sen sijaan, että lainoitusta jaettaisiin köyhyyden poistamiseen tai luonnonsuojeluun.
EIB on sijoittanut valtavia summia Afrikan öljy-, kaasu- ja kaivossektoreille, mutta arvostelijoiden mukaan se on ollut kykenemätön lievittämään projektiensa kielteisiä sosiaalisia, taloudellisia ja ympäristövaikutuksia. Hankkeiden painopiste on ollut suuren luokan alueellisissa projekteissa ja pienemmät, kestävämmät vaihtoehdot on sivuutettu.
Kuten Särkelä toteaa, suuret infrastruktuuriprojektit ovat kaikkein alttiimpia korruptiolle ja myös kaikkein vahingollisimpia ympäristö- ja sosiaalivaikutuksiltaan. Pankin toimintaperiaatteet eivät ole olleet läpinäkyviä, eikä se ole osoittanut pystyvänsä ammattitaitoiseen toimintaan yhteiskunnallisten ja ympäristöongelmien lievittämisessä.
Sauli Niinistö työskenteli EIB:n johtoryhmässä 2003-2007 yhtenä kahdeksasta apulaisjohtajasta. On syytä todeta, että mikään ei viittaa Niinistöllä olleen osaa tai arpaa EIB:n toimintaan Afrikassa.
Maininta Tsadista on kuitenkin vertailumielessä mielenkiintoinen, koska paikalla on myös suomalaisia rauhanturvaajia. EU toimii alueella EIB:n välityksellä ja YK saa korjata jäljet.
Pekka Haavisto on saanut sotilasansiomitalin toiminnastaan Tsadin rauhanoperaatiossa.
Janne Särkelä – jonka tekstiä siis yllä varsin uskollisesti referoin – toteaa kirjoituksensa lopuksi hyvin osuvasti: "En väitä, etteikö EIB saisi hyvääkin tehtyä tai että YK olisi puhdas pulmunen, mutta presidenttiehdokkaiden polut kulkevat kiinnostavalla tavalla saman tarinan kahta puolta."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti