Niinistö ja Haavisto ahneudesta (Nelonen 31.1.2012)

Presidenttiehdokkaat osallistuivat televisiokanava Nelosen ja Helsingin Sanomien yhteiseen vaalitenttiin Sanomatalossa 31. tammikuuta 2012. Yksi asia, jossa mielestäni ehdokkaiden erot tulivat varsin selkeästi esiin, oli kysymys ahneudesta. Yksi uskoo henkilökohtaisen esimerkin voimaan, toinen parlamentaarisiin keinoihin (lainsäädäntöön, verotukseen).

Alle (paikoin hieman suurpiirteisesti) litteroimani keskustelu käydään välillä 04:50 – 08:30. Video löytyi ainakin 1. helmikuuta 2012 Nelosen uutisten nettisivuilta.

Nelonen: Niinistö, te olette julistanut taistelun ahneutta vastaan –

Niinistö: Kyllä.

Nelonen: Missä tai kuka tätä ahneutta harrastaa?

Niinistö: Haluatteko suuren luokan esimerkin vai pienen luokan esimerkin?

Nelonen: Molemmat. – Me haluamme nimiä.

Niinistö: Minä tarkoitan sitä yhteistä hulluutta johon maailma helposti sortuu. Otan ihan lyhyesti suomalaista historiaa. 80-luvun lopulla meillä yhtäkkiä heitettiin vanhat pankinjohtajat pihalle, koska he eivät ymmärtäneet, että ulkomaan luottoa pitää nyt väkisin tunkea jokaiselle. Pienyrittäjälle ja vähän yksityisillekin. Siitä seurasi valtava kaaos. 90-luvun lopulla täällä Helsingissäkin nähtiin, kuinka korttelitolkulla ihmiset jonottivat, monet pienistä rahoistaan, merkitäkseen satakertaiseen hintaan it-osakkeita yhtiöistä jotka eivät koskaan olleet tuottaneet yhtään mitään. Eivätkä tuottaneetkaan. Jälleen tuli ongelmia, suuria ongelmia 2000-luvun alussa. Muistan silloin valtionvarainministerinä sanoneeni, että saapa nähdä mitä ne nyt touhuavat. Ja nyt me näimme mitä touhuttiin: touhuttiin johdannaisia, kaikenlaisia, joilla saatiin koko maailma sekaisin. Tällainen, sanoisko joukkohysteria, siihen antaa voiman ahneus. Sellainen, joka asuu helposti jokaisessa ihmisessä. Kun nuo muutkin – tämä vaikuttaa hullulta tämä koko touhu, mutta minä menen mukaan, kun nuo muutkin ovat siinä mukana. No, sitten pienemmässä mittakaavassa –

Nelonen (keskeyttää): Ei nyt mennä, kun tässä tuli jo esimerkkiä, pankinjohtajat ja muut – koska ei nyt riitä nämä hurskaat toiveet, vaan poliiitikoilta odotetaan nimenomaan tekoja.

Niinistö: Sitä ahneutta asuu pienemmässä mittakaavassa kyllä meissä jokaisessa. Nyt tarvitaan valmiuksia –

Nelonen: Nyt tarvitaan keinoja ja tekoja. Jos puututaan ahneuteen, miten siihen puututaan?

Niinistö: Presidentti on arvojen johdattelija. Ja minusta sellainen presidentti pitää olla tässäkin asiassa, näyttämällä omaa esimerkkiä vaikka, ja toteamalla että hetkinen, ahneus on väärin. Minä ymmärrän nimittäin ahneudella sitä, että itselleen kerää ja se on joltain muulta pois. Se on väärin, ja – [aplodeja, "Hyvä! hyvä Sauli!"] jos sitten tällaiselle mielipiteelleen saa yleistä arvostusta, niin se voi muuttaa käyttäytymistä.

Haavisto: On varmasti niin, että nämä asenteetkin ja ahneus tunteena ja asenteena vaikuttaa, mutta minä lähtisin kyllä katsomaan näitä rakenteita. Meillä on Euroopassa veroparatiisikäytäntöjä, joita myös suomalaiset yritykset ovat minusta väärinkäyttäneet. Meillä on globaalissa taloudessa juuri näitä spekulatiivisia futuurioptiorakenteita, pankkien spekulaatiota ja kyllä nää on ihan lainsäädännön, kovan lainsäädännön asioita. Ja myös sitten kotimaassa, jos puhutaan tuloerojen kasvusta, niin kyllä silloin verotuksen progressio, ja siihen vaikuttaminen että suurituloiset maksavat enemmän veroja, nämä ovat niitä asioita joilla niitä muutetaan.

Nelonen: Kysyn tähän väliin. Sauli Niinistö, pari viikkoa sitten kävin Paavo Lipposta kuuntelemassa tuolla Vantaan Länsimäessä ja siellä hän sanoi tästä teidän kamppailustanne, että ajatus siitä että ahneet miljonäärit kokevat jonkinlaisen parannuksen, omantunnon parannuksen, se on hänestä suoraan sanottuna naiivi. Niin mitä te sanotte Lipposelle? – Niin, Haavisto on valmis kiristämään verotusta, mutta te vain toivoitte puheen riittävän?

Niinistö: Niin, minä sanon, suoraan sanottuna, että Lipponen on kyyninen. Jos minä olen naiivi, niin hän on sitten kyyninen tässä suhteessa.

Niinistö sijoittaa taistelunsa ahneutta vastaan yksilölliselle tasolle: ei pitäisi lähteä joukkohysteriaan, joukkoahneuteen mukaan, vaan pysähtyä ja kuunnella omatunnon ääntä: "Ahneus on väärin." Haavisto puolestaan puhuu rakenteista, joihin voidaan vaikuttaa lainsäädännöllä, kuten veroparatiisikäytäntöihin, siis veronkiertoon joka sekin on, ikävä kyllä, myös "suomalainen teko", niin epäisänmaallista kuin se onkin, ja toisaalta tuloeroihin, joihin puolestaan voidaan vaikuttaa veroprogressiolla.

Yksilöllisen hyväntahtoisuuden (hyväntekeväisyyden, jota Niinistö on toki hyvin esimerkillisesti harjoittanut) ja henkilökohtaisen "taistelun" (kieltäymys, sellainen kuin Niinistön luopuminen kovista eläkkeistään, mikä on sekin tietysti hyvin kunnoitettavaa) asettaminen poliittisiksi periaatteiksi ei ole pelkästään "naiivia", vaan myös yhteiskunnallisesti vaarallista.

---

6. helmikuuta 2012

Nyt presidentinvaalin ratkettua en malta olla lisäämättä pientä loppukaneettia tai jälkinäytöstä tähän tekstiin.

Vastavalittu Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö lupasi perustaa työryhmän pohtimaan nuorten syrjäytymisen ehkäisemistä. Hieno juttu!

Muuan kyynisempi vääräleuka muisti kuitenkin Facebook-keskustelussa, miten tämän ihailtavan hankkeen voisi liittää Niinistön "taisteluun ahneutta [ja kateutta] vastaan": "Monta kärpästä saisi iskettyä kerralla perustamalla syrjäytyneiden nuorien ahneuden ja kateuden vastaisen työryhmän."

Tämän naljailun ymmärtää paremmin, jos tuntee viittauskohteen. Maarit Tastulan toimittamassa Punainen lanka -keskusteluohjelmassa oli 27. tammikuuta 2006 vieraana silloinenkin presidenttiehdokas Sauli Niinistö. Ohjelma löytyy kokonaisuudessaan litteroituna nimimerkin Punainenlankakerä ilmeisestikin vain tätä tarkoitusta varten perustamasta blogista. Yksi toimittajan kysymyksistä koski lasten ja nuorten mielenterveysongelmia:

Maarit: Hoitotietojen perusteella lasten ja nuoren psykiatriset ongelmat ovat lähes kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Mikä tässä hyvinvointiyhteiskunnassa tuottaa tätä pahoinvointia? Mikä on teidän arvionne?

Sauli: Minun arvioni on vaatimustaso, jolla en tarkoita pelkästään siis työssä esitettyä vaatimustasoa, koulussa esitettyä vaatimustasoa, vaan myöskin tiettyä ympäristön vaatimustasoa esimerkiksi kulutustottumusten suhteen, jotka valitettavasti kohdistuvat pahiten juuri lapsiin, tai he ottavat ne vastaan pahimpana eli esimerkiksi kysymällä: kun noilla lapsilla on tuota ja tuota, miksei minulla ole? Ja jos siinä syntyy syntyy ikään kuin tälleen tavallaan vaatimusten kehä, josta sitten tipahtaa ulos ja huomaa muiden saaneen sen mistä sillä kertaan sattuu olemaan kysymys, niin se voi johtaa pidempäänkin kehän ulkopuolella olemiseen ja sitä kautta vaikeuksiin.

Maarit: Onko kulutusyhteiskunta siis pahasta lapsille?

Sauli: Kulutusyhteiskunta on kuulemma kovin tarpeellinen, jotta työtä riittäisi, eli tässä on vähän oravanpyörä. Ehkä pahinta tässä on se, että jos katsotaan että kuluttaminen ja ihmisyys, lapsessakin ihmisyys kulkevat jotenkin käsi kädessä; nehän on ihan eri asioita.

Pidin kovasti Sauli Niinistön arvokkaasta eleestä hänen puhuessaan silminnähden liikuttuneena kannattajilleen ja kampanjaväelleen – ja tietenkin television välityksellä koko kansalle – vuoden 2012 presidentivaalien tuloksen lopullisesti ratkettua: "Hän kiitti paitsi kannattajiaan myös niitä, jotka ovat olleet toista mieltä. Niinistö sanoi, että nämä erilaiset ajatukset pitää ottaa presidentin työssä huomioon." (YLE) Kuten sanottu, arvostan myös hänen lupaustaan nuorten syrjäytymisen torjunnasta ja työryhmän perustamisesta tähän tarkoitukseen.

Täytyy kuitenkin todeta, että toivon tämän työryhmän kokoonpanoon todellista asiantuntemusta, esimerkiksi nuortenpsykiatrian alalta. Niinistön oma näkemys nuorten ongelmista näyttäytyy nimittäin tuon haastattelupätkän perusteella kovin materialistisena ja kulutuskeskeisenä. Mutta tottahan toki työryhmä tullaan koostamaan asiantuntijoista. Hyvä niin.

Onnitteluni tulevalle presidentille ja hänen äänestäjilleen!