sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Tapanilan tapaus II: pari sanaa rasisminvastaisen viikon päätteeksi

Tänään päättyvää rasisminvastaista viikkoa on varjostanut järkyttävä väkivallanteko, joukkoraiskaus Tapanilassa maanantaina 9. maaliskuuta.

Teosta epäillään viiden nuoren, 15-18-vuotiaan somalitaustaisen vantaalaispojan ryhmää. Tapauksesta on luonnollisestikin keskusteltu paljon ja joillekin se on antanut näennäisen oikeuden joko rasistiseen vihapuheeseen sosiaalisessa mediassa tai uhkailuun myös virtuaalisen verkkomaailman ulkopuolella, häiriköintiin ja suoraan väkivaltaankin.

Kysymys "etnisyydestä" on monestakin syystä turhauttava. Silti se ei ole välttämättä täysin turha kysymys. Jotain poikkeuksellista ja huolestuttavaa on siinä, että viisi samaan vähemmistöryhmään kuuluvaa nuorta ryhtyy, ilmeisesti yksissä tuumin, raiskaamaan yksinäistä nuorta naista kotimatkallaan, ahdisteltuaan tätä ensin paikallisjunassa, ilmeisesti silminnäkijöiden läsnäollessa.

Yritykset keskustella tästä asiasta ovat turhauttavia muun muassa siksi, että televisio-ohjelman mainonnassakin esiintynyt, syystäkin pahennusta herättänyt kysymys "miksi somali raiskaa?" on väärä ja vääristävä. Viisi on pieni osa noin kuudestatoista tuhannesta. Suhdelukuihin vetoaminen antaa väärän kuvan.

Silti 5 / 16 000 on loppujen lopuksi (ellei nyt erisuuri, niin ainakin) eri asia kuin 1 / 3200. Viiden pojan jengi on eri asia kuin ns. yksinäinen susi. Se muodostaa jo ikään kuin oman pienen alakulttuurinsa. Mene tiedä, tässä tapauksessa "raiskauskulttuuria" olisikin ehkä ensisijaisesti tarkasteltava pikemminkin kaveriporukan ryhmädynamiikan kuin minkään etnisen ryhmän tai taustakulttuurin kannalta.

Samalla taustakulttuuri saattaisi olla yksi taustatekijä, mutta negaation kautta. Nuo pojat ovat taatusti tienneet, mitä tekevät. He tiesivät kantavansa ihossaan tiettyä leimaa, tiesivät että kiinni jäädessään he vahvistavat tuota leimaa ja aiheuttavat kärsimystä paitsi uhrilleen ja tämän läheisille, myös omalle perheelleen ja koko väestöryhmälleen. Niinpä on ehkä aiheellista kysyä, ilmentääkö tuo rikos vihaa sekä "vastaanottajakulttuuria" että "taustakulttuuria" kohtaan, jotka molemmat nuo viisi nuorta ovat syystä tai toisesta kokeneet vieraiksi ja ehkä jopa vihamielisiksi. Aivan kuin he tekonsa kautta julistaisivat: Me saimme tällaisen roolin ja nyt me omaksumme sen, viemme sen aina katkeraan loppuunsa asti.

Suomen somaliyhteisö ei ole kollektiivisesti vastuussa viiden keskenkasvuisen pojan hirveästä rikoksesta, mutta yhteisöllä – meillä kaikilla – on velvollisuus tuomita tuo rikos. "Tuomita" ei tietenkään tarkoita mitään kansantuomioistuinta, joka langettaisi rangaistuksen, vaan kriittistä ja itsekriittistä arviointia: miten tuo saattoi tapahtua? Miten sen olisi voinut estää, jos mitenkään? Mikä saa viisi samaan etniseen vähemmistöön kuuluvaa nuorta miehenalkua tekemään tuollaisen törkeän väkivaltarikoksen (toki on kyse vasta epäillystä rikoksesta, kuten Maija Aalto oivaltavan kolumninsa otsikossa muistuttaa: "Somaliyhteisön pitää tuomita Tapanilan epäilty raiskaus – kuten meidän kaikkien", HS 19.3.2015)?

Tietyssä mielessä ja varauksellisesti vertaisin tätä tapausta viime vuosina tapahtuneisiin "yksinäisten susien" järkyttäviin rikoksiin: kouluampumisiin, Hyvinkään ampumatapaukseen, yliopistoiskun suunnitteluun. Näistä jokaisen tekijät kait kokivat tulleensa kiusatuiksi tai syrjityiksi; viimeksi mainittu oli sikäli poikkeuksellinen, että suunnitelmassa oli mukana kaksi nuorta, jotka vieläpä koettivat värvätä mukaansa kolmatta. Entä kun kokonaista väestöryhmää syrjitään ja asiat kenties menevät nuorella muutenkin huonosti? Äkkiäkös tuhansien ihmisten joukosta löytyy viisi vihaista nuorta, jotka ryhtyvät muka "kostamaan" kokemaansa epäoikeudenmukaisuutta mahdollisimman typerällä ja raukkamaisella tavalla.

On toki mahdollista, että kyseessä on pelkkä pohjaton typeryys ja raukkamaisuus, ilman edes minkäänlaisia säälittäviä tekosyitä. Myös ulkonaisesti "hyvinvoivat" raiskaavat; esimerkiksi Yhdysvaltain campus rape -ilmiötä olisi vaikea yhdistää sosiaaliseen syrjäytymiseen.

Työjärjestyspuheenvuoro ja kaksoisstandardit


Lankesin viime tiistaina provokaatioon (tai täkyyn) ja kirjoitin blogiartikkelin aiheesta, jota voisi pitää tällaisen vihervasemmistolaisen, oletetun mokuttaja-hyysäri-suvakin kannalta kiusallisena.

Jussi Halla-aho oli julkaissut Facebook-seinällään kuvakaappauksen keskustelusta, jossa nuori somalinainen (ilmeisesti rankasti provosoituna) purki raivoaan ja näytti muun muassa toivovan raiskauksen uhrille "loputtomia tuskia". Tämän N.J.:n ja kahden muun somalitytön ilmeisen harkitsemattomat törkykommentit levisivät netin kyseenalaisimmille keskustelupalstoille ja myös roskasivustolle Mitavittua.fi. Halla-ahon kuvakaappauksesta näkyi, että kuvaleike oli peräisin juuri tuosta "verkkolehdestä". Halla-aho puolusteli tuon sivuston ja toisen, raiskaushysteriaa lietsovan Facebook-sivun käyttöä lähteinään toteamalla, että kuvakaappaukset ovat niissä esillä, kuten hän arvioi, "nähdäkseni täysjärkisten ihmisten linkittäminä".

Tapanilan joukkoraiskauksen jälkeisessä ilmapiirissä tuon mainitun Mitavittua.fi -verkkolehden kyynisesti valikoitu ja vihaa lietsova aineisto levisi tehokkaasti sosiaalisessa mediassa. Ilmeisesti myös Perussuomalaisten kannattajat innostuivat jakamaan linkkejä puolueen Facebook-sivulla. Julkisen Perussuomalaiset-sivun ylläpitäjä Mikael (sukunimeä en tiedä) julkaisi tämä johdosta "pienen työjärjestyspuheenvuoron" 19. maaliskuuta:
Pieni työjärjestyspuheenvuoro tähän väliin. Pyydän olemaan linkittämättä tänne Mitäv****a.fi-julkaisun sisältöjä, koska mihinkään sen julkaisemaan ei voi luottaa tarkistamatta muualta.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että sellaiset linkit poistetaan. Kiitoksia yhteistyöstä. Pidetään oma peli nättinä niin voitetaan vaalit ja kun voitetaan vaalit, päästään oikeasti kääntämään Suomen suunta. -Mikael
"Työjärjestyspuheenvuoro" keräsi satoja tykkäyksiä, kiitoksia ja myönteistä huomiota myös perussuomalaisen lukijakunnan ulkopuolella. Mutta moni päivityksen alle lisätyistä kommenteista kertoi, ettei osa kannattajakunnasta tai (potentiaalisista) äänestäjistä ollut mielissään tästä linjauksesta. Jotkut jopa ilmoittivat, etteivät tämän liiallisen "salonkikelpoisuuden" ja "Audin takapenkille" pyrkimisen vuoksi aio enää äänestää Perussuomalaisia. Alla muutama poiminta eri kommentoijilta:
Ymmärrän kantanne, mutta ko. sivusto on tarpeellinen sumuttavan valtamedian rinnalle. Ne linkit mitä olen sieltä lukenut on tarkastettavissa, ts. en ole nähnyt valheellista (keksittyä) informaatiota.
No joo..persut näkkyy hävviivän nämä vaalit tuolla mänöllä.. Aletaan ympäripyöreitä selitellä.. No yks iän nyt jo vähempi..
Ainoa rehellinen media suomaassa, joka julkaisee aina lähteet julkaisuissaan. Ei kai PS nyt lähde valtamedian kanssa samaan piilovehkeilyyn?
Kommentoimaan ilmestyi myös keskusrikospoliisinkin tarkkaileman Mitavittua.fi-roskasivuston (alla MV) ylläpitäjä tai "omistaja ja perustaja" Ilja Janitskin:
Mitä Vittua? -lehden omistajana ja perustajana oli mun mielestä Mikaelilta aika huono perustelu, todellakin. Jos itse olet korrekti ja poliittisen järjestön johdossa (kai) niin perustele kantasi kunnolla äläkä suolla paskaa, koska se aiheuttaa vaan lisää paskaa. Aikaisemmin kävin täällä tykkäilemässä mutta se loppui nyt sitten tähän Mikaelin korrektiin lausahdukseen.
Osa kommentoijista tuntui raivokkaasti puolustavan MV:n luotettavuutta, vaatien muun muassa sivuston valheita paljastaneelta Sakari Timoselta, että tämä kertoisi tietolähteensä nimen ja työpaikan tai osoittaisi videomateriaalin avulla, että keskustelu on todella käyty todellisen henkilön kanssa, eikä sepitetty.

MV:lle ja sen lukijoille luottamuksellisuus, journalistinen lähdesuoja ja rehellisyys ovatkin ilmeisesti mahdottomia ajatuksia. Näiden rajattoman sananvapauden puolustajien maailmankuvaan tuntuu kuuluvan, että jokainen valehtelee, ellei toisin todisteta, ja että jokainen käyttää halpamaisia temppuja virtuaalisessa sodankäynnissä: "Internetistä on tulossa uusi sotatanner josta vain vahvimmat nousevat voittajana", kuten yhdenkin MV:n häväistysjutun ingressi häpeilemättä julistaa (MV on ryhtynyt kostamaan arvostelijoilleen vihjailevilla mustamaalausjutuilla, yhtenä tarkoituksena varmaankin säikytellä hiljaisiksi "mädättäjät", jotka eivät haluaisi tuhlata aikaansa esimerkiksi kunnianloukkausjuttuihin). MV:n jutuissa on yhden kommentoijan mukaan "yleensä lähdetiedot linkitettynä"; taustalla saattaakin olla esimerkiksi iltapäivälehden uutinen, jota on kuitenkin sopivasti väritetty shokkiefektin aikaansaamiseksi.

Toiset MV:n puolustajat eivät sen sijaan niinkään väittäneet MV:n kertovan totuuksia, vaan syyttivät "satiirisivuston" kyseenalaistajien olevan "tosikkoja".

Joka tapauksessa, ylläpitäjä-Mikael tunnusti yhdessä kommentissaan yllättyneensä siitä "suuresta haloosta", joka päivityksestä nousi. Ilmeisesti tämä protestiaalto sai hänet myös tarkistamaan kantaansa ja lisäämään päivitykseen seuraavan loppukaneetin: "Edit: toki linkin sisältö tarkistetaan ennen poistamista."

Mutta mitä Perussuomalaiset-sivu tuli ylläpitäjänsä kautta oikeastaan sanoneeksi? Kerratkaamme: "Pidetään oma peli nättinä niin voitetaan vaalit ja kun voitetaan vaalit, päästään oikeasti kääntämään Suomen suunta." Ei tarvitse olla vainoharhainen lukeakseen tuosta virkkeestä jotain tämän suuntaista: Nyt mennään vaaleihin kieli keskellä suuta ja unohdetaan turha irrottelu, jotta vaalien jälkeen sitten päästään tosissaan ajamaan omaa linjaamme. Se Suomen suunta, perussuomalaisittain, tarkoittaa nimittäin muun muassa maahanmuuttopolitiikan suunnan kääntämistä jopa perustuslakiin kajoamalla.

Ja jos katsotaan sitä perustuslain vastaisenakin pidettyä maahanmuuttopoliittista paperia, niin miten Persut aikovat pitää pelin nättinä? Pyyhkimällä pelinsä siihen paperiin?

Ei pidä myöskään unohtaa, että maahanmuuttopoliittisen ohjelman kirjoittaja, Jussi Halla-aho, on myös yksi niistä Mitavittua.fi-sivuston kuvakaappausten jakajista. Meniköhän Perussuomalaisten eli ylläpitäjä-Mikaelin viesti perille myös eurokansanedustajalle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti