Päivänvalossa 20.12.2012

Sanat eivät tarvitse runoutta. Runous tarvitsee sanoja.

Tyly vastalause siihen mitä kirjoitin suden hetkellä 24.4.2012.

Romanttinen matkakertomus Sveitsin- ja Saksanmaalta

Matkakertomukseni "Romantiikan jäljillä" ilmestyi 12.12.2012 Mustekala-verkkolehdessä.

Kann man’s nicht in Bücher binden,
was die Stunden dir verleihn,
Gieb ein fliegend Blatt den Winden!
Muntre Jugend hascht es ein.

Ellei kirjoihin voi sitoa
mitä hetket sinulle lahjoittavat,
heitä tuuleen lentävä lehti!
Sen nuorukainen noutaa.

(Ote Ludwig Uhlandin runosta "Freie Kunst", suom. P. R.)

Kuvassa Hölderlinturm, Tübingen.

Allun kana ja Ellun kanat: puhetta vihapuheesta ja rasismista

Julkaistu alunperin 12.11.2012, päivitetty hieman 5.5.2013, luvun "Vihapuhe teknisenä terminä" osalta.

Vuoden poliisiksi 2011 valittu nettipoliisi Marko "Fobba" Forss on saanut viime aikoina arvostelua osakseen, mielestäni ihan syystäkin. Rasistiselta haiskahtavan pakastekanavitsin levittäminen Twitterissä 25.11.2012 on ollut vain yksi aihe kritiikkiin.

Haluan nyt kuitenkin heti kättelyssä tehdä selväksi, ettei tämän blogitekstin ensisijainen tarkoitus ole Fobban kritisoiminen (Marko Forss kertoo olevansa nyt pitkällä lomalla ja toivotankin Fobballe leppoisaa lomaa, jos tämä tekstini vaikka nyt sattuisikin nettipoliisin silmiin), vaan sen pohtiminen, mitä tarkoitetaan termeillä "vihapuhe" ja "rasismi". Nettipoliisimme Twitter-persoonaa voidaan tässä kuitenkin kiittää keskustelun herättäjänä.

Vasen, oikee, pyöree, soikee: nettipoliisina "ääriainesten" välissä

Vastauksena erään toisen twiittaajan pohdintaan "isistä, jotka voisi lähettää Somaliaan jäähylle, kun ei suomalainen elämäntapa kerran kelpaa", Fobba on Twitterissä tokaissut: "tai miksi somalipoikaa ei lähetetä 'lainkuuliaisuusoppimismatkalle' useamman Suomessa tehdyn rikoksen jälkeen." (21.10.2012)

YTM, tutkija Heikki Kerkkänen vastasi tähän erinomaisessa blogikirjoituksessaan seuraavasti:

"Lainkuuliaisuusoppimatkat" sisältävät hyvin paljon lastensuojelullisia riskejä koulunkäynnin, terveydenhoidon, ja turvallisuuden kannalta, ja näin ne myös vahvistavat niitä elementtejä, jotka ovat rikosten tekemisen ja "syrjäytymisen" taustalla. (Ajattelemisen pensaita ja puistoja -blogi 29. lokakuuta 2012)

Surullisenkuuluisan pakastekanatwiitin päivänä 25.11.2012, ennen mustalaisvitsailuaan Fobba kertoi tunnelmiaan:

Nettipoliisin duunista tulee skitso olo. Äärimielisten palautteet yhdistettynä, olen kaikkien puolella, mutta kaikkia vastaan. Oikea ääriaines valittaa että otan kiinni vihapuhujia ja vasen ääriaines väittää, että en puutu vihapuheeseen.

Tämäkin on herättänyt hämmennystä. Jos olet huolissasi siitä, ettei nettipoliisi puutu vihapuheeseen, oletko "ääriainesta"? Onko äärioikeiston vastustaja tai vihapropagandan viljelystä huolestunut henkilö automaattisesti äärivasemmistolainen?

Muuan ystäväni huomautti tähän, että Fobba määrittelee "vasemmaksi äärilaidaksi" aivan "porvarillisiakin" ihmisiä, jotka ovat joko puuttuneet rasistiseen nettikirjoitteluun tai vastustaneet henkilökohtaisia hyökkäyksiä. Näyttääkin peräti siltä, että Fobban "vasempaan ääriainekseen" kuuluu lainkuuliaisia, vihankylvöstä huolestuneita ihmisiä, kun taas oikeaan laitaan kuuluu aitoa äärioikeistoa. Saattaisi jopa näyttää siltä, että kun Fobba sanoo pysyttelevänsä "keskitiellä" ja pyrkivänsä puolueettomuuteen, kyse onkin puolueettomuudesta rikollisten ja näiden uhrien välillä. Se taas olisi rikollisille periksi antamista. "Rikollisilla" tarkoitetaan tässä henkilöitä, jotka ovat selkeästi syyllistyneet esimerkiksi kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, kunnianloukkaukseen tai laittomaan uhkaukseen.

11.10.2012 päivätyssä Uuden Suomen jutussa ("Poliisi rikkoi tabun raiskauksista: 'Tästä pitää puhua'") lainataan Fobban taannoista Facebook-päivitystä:

Ulkomaalaiset ja ulkomailla syntyneet syyllistyvät raiskauksiin selkeästi useammin kuin kantaväestö. Aiheesta on vaikea saada aikaan asiallista ja kiihkotonta keskustelua, joka olisi kuitenkin ehdottoman tärkeää esimerkiksi maahanmuuttajiin kohdistuvan laillisen ja laittoman vihapuheen kitkemiseksi.

Tästä olen pitkälti samaa mieltä: jos ja kun ongelma on olemassa, siitä on puhuttava ja ongelmaan ja sen lieveilmiöihin, kuten juuri vihapuheeseen, puututtava. Jokainen raiskaus on liikaa. Jokainen rasistinen herja, joka leimaa kokonaisen kansanryhmän rikolliseksi, on myöskin liikaa.

Raiskausta tuskin tarvitsee tässä määritellä. Mutta mitä se vihapuhe sitten on? Tässä kohtaa homma menee hankalaksi, näköjään:

— On olemassa laillista ja laitonta vihapuhetta, Forss huomauttaa.

Mitä se on se vihapuhe? Kysy poliisilta? Tässä tapauksessa en kehottaisi uskomaan tähän vanhaan sanontaan. Eihän toki kaikesta vihapuheesta aina joudu käräjille. Tarkoittaako se sitten, että on laillista ja laitonta vihapuhetta?

"Laillisella vihapuheella" Fobba jutun mukaan "tarkoittaa sananvapauden piirissä olevaa inhimillistä oikeutta ilmaista epäluulonsa kansanryhmiä kohtaan. Laittomaksi puhe menee, kun ryhdytään kiihottamaan." Vitsaillessaan Allun pakastekanasta Fobba siis käytti vain "inhimillistä oikeuttaan" harjoittaa "laillista vihapuhetta", jos sitäkään? No niin, ehkä se ei ollut rikos, vaikka mautonta ja luvalla sanoen typerää käytöstä julkisuudessa esiintyvältä poliisimieheltä olikin.

Leimaavat yleistykset ulkomaalaisten, maahanmuuttajien tai muiden vähemmistöjen tekemien rikosten johdosta ovat ehkä inhimillisesti ymmärrettäviä, mutta eivät hyväksyttäviä.

Jo olemassa olevien ennakkoluulojen pönkittäminen kertomalla "tositarinana" urbaanilegendaa, vitsiä tai "letkautusta" (Ossi Jääskeläinen huomautti Twitterissä Fobballe, että pakastekanatarina löytyy jo vuonna 1987 painetusta kirjasta Pakastettu isoäiti) ei ole virkamieheltä kovinkaan viisasta käytöstä ja toimintaa.

Minä olen joka tapauksessa luullut, että "vihapuhe" on aika uusi suomen sana, joka on lainattu amerikanenglannista ja jonka suhteen olisi aika helppo tarkistaa, miten termiä "hate speech" englannin kielessä käytetään ja mihin tarkoitukseen se on suomeen lainattu. Esimerkiksi suomenkielinen Wikipedia tarjoaa aika kätevän vastauksen:

Vihapuhe on Euroopan neuvoston ministerikomitean ehdotuksen mukaan sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen.

Jos näin on, tarkoitetaanko sanoilla "levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan" sitten jotakin muuta kuin "kiihottamista"? Onko olemassa esimerkiksi sellaista lievempää yllytystä, joka on "laillista vihapuhetta" ja "sananvapauden piirissä oleva inhimillinen oikeus"?

Ulkomaalaisten ja maahanmuuttajien tekemistä rikoksista saa ja pitääkin puhua, mutta keskustelussa ei saa olla sijaa vihapuheelle.

Mutta mille vihapuheelle? Mitä tahtoo sanoa "vihapuhe"?

Niillä, jotka pyrkivät sitomaan vihapuhe-termin määrättyihin raameihin, vetoamalla esimerkiksi mainittuun Euroopan neuvoston ministerikomitean ehdotukseen, on kuitenkin kova vastus vastassaan, kun tutkijatkin koettavat hämmentää soppaa omilla käsitteenmäärittelyillään.

Uusi Suomi kertoi 22.9.2011: "Nyt se on selvitetty: tätä on vihapuhe". Jutussa viitataan Yrjö Mikkosen Puheenvuoro-blogiin, jossa käsitteellisyystutkijaksi itsensä esittelevä FT Mikkonen kirjoittaa muun muassa seuraavasti, otsikolla "Vihapuheko epäselvää?":

Varsinaista vihapuhetta on epäasiallinen, epäkohtelias, halveksiva, hyökkäävä, härnäävä, ylenkatsova, itsensä ylentävä, epäkunnioittava, loukkaava, naurunalaiseksi asettava, ivaava, härnäävä, suuta soittava, räkyttävä, uhitteleva, provosoiva, toisen osapuolen poissulkeva jne. jne.- kommunikaatio. Sisältö ei ole ratkaiseva, vaan se miten sisältö esitetään akselilla harhaisesta kaunasta epäilyn kautta asiallisuuteen ja ystävällisyyteen. Kysymys on kypsyydestä tai kypsymättömyydestä kohdata ympäristö ja sen todellisuus.

Näin tohtori Mikkonen tekee selvää vihapuheesta — ja tarkoin rajatusta termistä — eli tekee ilmeisen hyvää tarkoittavalla eleellään kuitenkin karhunpalveluksen niille, jotka yrittävät pitää kiinni vihapuhe-termistä yläkäsitteenä joukolle juridisia käsitteitä, joihin kuuluvat esimerkiksi kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkominen.

Mikkonen siis kytkee vihapuheen tunteisiin ja patologiaan. Viileän harkitseva ja tervejärkinen henkilö ei siis voi syyllistyä vihapuheeseen, koska ei tunne kaunaa eikä ole sairas? Vihapuheen määrittely — itse asiassa uudelleenmäärittely — psykologiseksi ilmiöksi eli vihan tunteen ilmaisemiseksi vie pohjan mainituilta terminologisilta pyrkimyksiltä.

Ottaisin esiin kaksi lausetta, joilla "maahanmuuttokriittiset" monesti koettavat puolustella puheitaan: 1. "En ole rasisti, koska en usko rotuoppeihin." 2. "Vihapuhe on tunteiden ilmaisemista. Eihän sellaista voi lailla kieltää!" Tavallaan nämä apologiat ovat toisilleen vastakkaisia: 1' "Rasismilla" pitäisi näiden "rasistikorttia" vastaan puolustautujien mukaan tarkoittaa vain biologistisia rotuennakkoluuloja, ei esim. kulttuuriin tai uskontoon perustuvaa syrjintää, jotka ovat heidän mukaansa "maahanmuuttokritiikkiä". 2' "Vihapuheella" ei sen sijaan ole mitään tarkoin rajattua tai rajattavissa olevaa terminologista sisältöä, joten sitä voi kukin käyttää ihan miten milloinkin haluaa. Tulisia tunteita ja sananvapautta, sitähän se.

Vihapuhe on tietysti terminä hankala ja vaikuttaa väistämättömän psykologiselta, vaikka sitä on yritetty tuoda suomen kieleen nimenomaan poliittisena terminä ja juridisia termejä kokoavana yläkäsitteenä. Esimerkiksi kansanryhmää vastaan kiihottaminen on vihapuhetta, mutta sillä ei tarvitse olla mitään tekemistä kaunan tai harhaisuuden kanssa, toisin kuin Mikkonen näyttää väittävän.

Entä rasismi?

Ne, jotka kiistävät olevansa rasisteja tai väittävät, ettei esimerkiksi Suomessa juurikaan esiinny rasismia, uskovat että rasismi-termillä viitataan tai tulisi viitata täsmällisesti ainoastaan perinteiseen rotuopilliseen rasismiin (Rassismus, racisme, jne.). Tavallaan tämä onkin aatehistoriallisesti ihan oikea tulkinta, koska sanaa rasismi (ranskan racisme) on tiettävästi käytetty ensimmäisen kerran vasta vuonna 1894 ja sillä on viitattu juuri rotuteorioihin, jotka on sittemmin perusteellisesti kyseenalaistettu. Väittäisin kuitenkin, että biologistinen pseudotieteily, jota rotuopiksi ja rasismiksi kutsutaan, oli 1900-luvun vaihteen tienoilla monille vain tekosyy jolla perusteltiin paljon vanhempaa ilmiötä tai ilmiöitä, ksenofobiaa, syrjimistä, alistamista ja kulttuurisia ennakkoluuloja. Esimerkiksi ikivanha antisemitismi ei ole perustunut mihinkään pseudobiologisiin rotuoppeihin, ennen kuin rotubiologiaa alettiin 1900-luvulla siihenkin soveltaa.

Ja koska rasismi rotuopillisena pseudotieteenä on ollut vain näennäisperustelu syrjinnälle, on ihan perusteltua käyttää rasismi-termiä kulttuurisesta syrjinnästä ja ennakkoluuloista. On toki eri asia, onko järkevää puhua ikäsyrjinnän sijaan ikärasismista, jne.: jos kaikesta syrjinnästä tulee rasismia, ollaan vaarassa menettää kohtalaisen tarkoin rajatun rasismi-termin käyttökelpoisuus.

"Vihapuhe" teknisenä terminä

Euroopan neuvoston teettämässä ja Anne Weberin laatimassa "käsikirjassa" Manual on hate speech todetaan: "ilmaisunvapauden ja syrjinnän kaikkien muotojen kieltämisen välillä vallitsee ristiriidan riski [there is the risk of conflict between freedom of expression and the interdiction of all forms of discrimination]". Tämä ristiriita on vähintäänkin sukua Karl Popperin suvaitsevaisuuden paradoksille, jonka mukaan suvaitsemattomuutta ei tarvitse eikä pidä suvaita, koska se johtaisi suvaitsevaisuuden häviöön. Jos sananvapauden nimissä syrjitään jotakin kansanryhmää, silloin myös loukataan tämän ryhmän ja sen yksilöiden vapauksia. Syrjintä on omiaan sulkemaan (keskustelun) ulkopuolelle, joten vihapuheella voidaan pyrkiä rajoittamaan sen kohteen sananvapautta. Sananvapauteen vedoten ei kuitenkaan oikein voi oikeuttaa sananvapauden rajoittamista. On otettava huomioon myös muut vapaudet ja oikeudet: sananvapaus ei ole kaiken muun ylitse käyvä oikeus, jonka nimissä voisi mitätöidä muita vapauksia, oikeuksia ja velvollisuuksia.

Eri ryhmät olisi saatava ratkaisemaan ongelmia toisaalta yhdessä, toisaalta ryhmien sisältä käsin. Tästä aiheesta suosittelen Husein Muhamedin hienoa bloggausta Puheenvuorossa, otsikolla "Integraation lähdettävä vähemmistöjen sisältä".

Toinen ote "vihapuhekäsikirjan" johdannosta:

The identification of statements that could be classified as 'hate speech' seems all the more difficult because this kind of speech does not necessarily manifest itself through expressions of 'hatred' or emotions. 'Hate speech' can be concealed in statements which at a first glance may seem to be rational or normal. Nevertheless, it is possible to distil from the applicable texts in this matter and from the principles found in the case-law of the European Court of Human Rights or other bodies, certain parameters for distinguishing expressions which, though they are of an insulting nature, are fully protected by the right to freedom of expression from those that do not enjoy such protection. (Anne Weber, Manual on Hate Speech, Council of Europe Publishing 2009, p. 5 [PDF])

Tästä katkelmasta voimme nostaa esiin kaksi aiheemme ja sen ylläolevan käsittelyn kannalta huomionarvoista asiaa: 1. "Vihapuheessa" ei välttämättä ole kysymys vihan tai ylipäätään tunteiden ilmaisemisesta, saati patologisesta tai järjenvastaisesta ilmiöstä. Täysin tyyni ja tervejärkisen oloinen puhe voidaan todeta vihapuheeksi eli esim. kansanryhmää vastaan kiihottamiseksi. 2. On olemassa loukkaavia puheita, joita sananvapauden periaate suojaa ja jotka on erotettava — ja mahdollista erottaa — vihapuheesta. On myös olemassa kriteerejä tämän erottelun tekemiseksi.

"Laillinen" ja "laiton vihapuhe"?

Ehkäpä Fobba viittasikin "laillisella vihapuheella" juuri sellaiseen loukkaavaan puheeseen, joka kuitenkin kuuluu laissa laajasti määritetyn ilmaisunvapauden piiriin ja jota laki siten suojelee? Tuossa katkelmassa ei kuitenkaan käytetä tuollaisesta ilmaisunvapauden harjoittamisesta termiä hate speech, vaan vihapuhe on rajattu tarkoittamaan sellaista lainvastaista ilmaisua, jota sananvapausperiaate ei suojaa.

Jos nyt aluksi vähän piikikkäästi kirjoitinkin, seurattuani Fobban viimeaikaista kirjoittelua kriittisin silmin, niin onhan hänen julkilausumansa tarkoitus ilman muuta kannatettava:

Aiheesta on vaikea saada aikaan asiallista ja kiihkotonta keskustelua, joka olisi kuitenkin ehdottoman tärkeää esimerkiksi maahanmuuttajiin kohdistuvan laillisen ja laittoman vihapuheen kitkemiseksi.

Korostaisinkin, että Fobba tuossa puhuu SEKÄ "laillisen" ETTÄ "laittoman vihapuheen" kitkemisestä. Jos nyt sallitaan "vihapuhe"-termin arkinen laajennus siten, että myönnämme "lailliselle" vihapuheelle olemassaolon oikeutuksen, tästä Fobban lausunnosta voidaan kyllä lukea, ettei edes "laillista vihapuhetta" pidä suvaita.

Twitter-profiilissaan Marko "Fobba" Forss toteaa: "Twiitit henkilökohtaisia näkemyksiä." Julkisuuden henkilö ei kuitenkaan voi välttyä siltä, että myös "henkilökohtaisia näkemyksiä" tarkastellaan julkisen kuvan valossa — sitäkin suuremmalla syyllä, kun on kysymys julkaistuista tekstinpätkistä, mitä Twitter-päivitykset mitä suurimmassa määrin ovat.

Ja sitäkin suuremmalla syyllä, kun on kysymys poliisimiehestä.

Poliisilaki 9 c § (15.7.2005/525)
Poliisimiehen käyttäytyminen
Poliisimiehen on virassa ja yksityiselämässään käyttäydyttävä siten, ettei hänen käyttäytymisensä ole omiaan vaarantamaan luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Arvioitaessa poliisimiehen käyttäytymistä otetaan huomioon myös hänen asemansa ja tehtävänsä poliisihallinnossa.

"Laillistakaan vihapuhetta" — kuten syrjiviä ennakkoluuloja pönkittäviä "letkautuksia" — ei tarvitse, eikä pidä poliisimieheltä sietää, sen enempää kuin muiltakaan. Vaikka olisikin niin, että "asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin Ellun kanat".

Luettavaa vihapuheesta

• Tässä ikilinkki englanninkieliseen Wiki-artikkeliin, jossa on muutama sana myös Suomen vihapuhekeskustelusta
• Tämän linkin takana niin ikään englanninkielinen, Euroopan neuvoston teettämä ja Anne Weberin laatima "vihapuhekäsikirja", Manual on hate speech (PDF).

"Vihaava rakkaus, rakastava viha"

On olemassa vihaa joka on rakkauden kääntöpuoli. Se ei kohdistu ihmisiin vaan heidän pahoihin tekoihinsa, erehdyksiin ja olosuhteisiin, jotka estävät heitä olemasta sitä mitä he voisivat olla, olisivat voineet olla tai voisivat vielä jonakin päivänä olla.

”Vihaava rakkaus, rakastava viha”: aina tämä ei ole ristiriitaista tai tuhoisaa. Tai sitten se on juuri näitä: luovaa ristiriitaa, puhdistavaa raivaamista. Pyrkimystä oikeudenmukaisuuteen.

”Oikeudenmukaisuus on selvänäköistä rakkautta”, kirjoittaa Martin Heidegger. ”Siinä nähdään, mitä rakastetun on oltava, jotta se olisi sitä, mitä ja miten se olemuksensa mukaisesti on.”*

---

*Martin Heidegger, Zur Auslegung von Nietzsches II. Unzeitgemäßiger Betrachtung, Gesamtausgabe 46 (Frankfurt am Main: Vittorio Klostermann, 2003), 183; sit. ja suom. Susanna Lindberg, ”Nietzschen elämä ja Heideggerin oleminen ”, teoksessa Jussi Backman ja Miika Luoto, toim., Heidegger: ajattelun aiheita (Tampere: Eurooppalaisen filosofi an seura, 2006), 156-176, tässä s. 170.

---

Kuvassa: Johnny Winter, Second Winter. Huomaa raitojen 1 ja 3 nimet: ”I Love Everybody”, ”I Hate Everybody”. Nuorena miehenä tunnistin tuossa otsikkoparissa itseni.

Breivikin vankilatuomiosta

Anders Behring Breivikin saama 21 vuoden vankilatuomio on periaatteellisista syistä helpottava uutinen.

Moni olisi ihan ymmärrettävästikin toivonut Breivikin joutuvan loppuelämäkseen vankimielisairaalaan. Mielisairaaksi toteamisessa olisi kuitenkin ollut ongelmansa. Tokihan se olisi hyvin sopinut Eurooppaa "puolustaville" anti-jihadisteille, eli Breivikin aatetovereille, joista valtaosa on tietenkin suureen ääneen koettanut irtisanoutua tästä "kaistapäästä".

Muuan Facebook-kaverini, joka ei sattuneista syistä halunnut nimeään julki, mutta antoi luvan lainata sanojaan nimettömästi, kommentoi osuvasti:

"Breivik oli tuomioistuimien mukaan järjissään, siis poliittisesti motivoitunut terroristi. Tämä taas aiheuttaa sen, että häntä motivoinut ideologia, muukalais- ja muslimivastaisuus pitäisi ottaa suurennuslasin alle.

Myös Suomessa on näitä anti-jihadisteja, myös eduskunnassa. Kysyn, kuinka monta terroristia on tuottanut suvaitsevaisuus, joka nojaa demokraattiseen, lain hallitsemaan yhteiskuntaan? Ei mielestäni yhtään. Kuinka paljon on tuottanut uhreja äärinationalismi, muukalaisviha ja uskontoon perustuva vihanpito? Lukemattomia."

Muslimiterroristien kohdalla on pidetty itsestään selvänä, että heitä motivoi islamistinen ideologia. Olisikin omalla tavallaan rasistista todeta Breivikin, joka on "yksi meistä", olevan vain mieleltään järkkynyt "yksittäistapaus", siinä missä muslimiterroristit nähdään epäyksilöllisinä jihad-robotteina.

‎

"Kysyn, kuinka monta terroristia on tuottanut suvaitsevaisuus, joka nojaa demokraattiseen, lain hallitsemaan yhteiskuntaan? Ei mielestäni yhtään." Suomensisulainen kansanedustaja James Hirvisaari ja Finnish Defense League (FDL) ovat tästä tietenkin täsmälleen päinvastaista mieltä.

YLE kertoo: "Tuomareiden mukaan Breivik voidaan katsoa syyntakeiseksi siksi, etteivät hänen ajatuksensa maailmanlaajuisesta islamilaisesta salaliitosta ole hänen omansa. Monet muutkin ihmiset jakavat samanlaisen ajatusmaailman." ("Breivik on tuomittu vankeuteen", yle.fi)

James Hirvisaari kirjoitti tuoreeltaan Norjan verilöylystä seuraavasti:

"Muslimiterrorismin perimmäisistä syistä ja syyllisistä olen aiemmin kirjoittanut. Mutta ovatkohan kaikki oivaltaneet, että norjalaisen 'ristiretkeläisen' teon perimmäinen syy on täsmälleen sama. Ei, en tarkoita uskonsotaa, joka on toki molemmille tahoille se ideologinen syy.

Käytännön tasolla tällaisten tapahtumien taustalla ovat väärät ja umpisokeat poliittiset valinnat. Järkevällä maahanmuuttopolitiikalla voitaisiin hillitä jännitteitä ja torjua hyvin monia ongelmia, myös tällaisia hirmutekoja. Ja voitaisiin edelleen. Myös Suomessa." ("Norjan verilöyly", 24.7.2011.)

Esitin massamurhan vuosipäivänä Hirvisaarelle kysymyksen, johon hän ei kuitenkaan ole vastannut – ehkä hän ei ole näitä huomattavasti alkuperäistä blogikirjoitusta myöhemmin lisättyjä kommentteja lukenut, mikä on tietysti ymmärrettävää – :

"'Käytännön tasolla tällaisten tapahtumien taustalla ovat väärät ja umpisokeat poliittiset valinnat.'

James Hirvisaari: viittaatteko tuolla virkkeellä (A) Breivikin vääriin ja umpisokeisiin poliittisiin valintoihin vai (B) maahanmuuttopolitiikkaan, joka ei ilmeisesti mielestänne ole Norjassa(kaan) ollut 'järkevää'?

Kontekstin pohjalta arvelisin, että jälkimmäinen (B) on oikea luenta, eikä Breivikin poliittisissa ja ideologisissa valinnoissa (ns. antijihadismi) ole mitään "väärää ja umpisokeaa". Ymmärsinkö oikein?

[Jatkokommenttini:] Tarkennanpa vielä hieman kysymystäni. Vastuussa eivät siis millään muotoa ole esimerkiksi kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ja/tai uskonrauhan rikkomisesta tuomitut, niinsanotusti maahanmuuttokriittiset, niinsanotusti oikeistopopulistiset poliitikot, vaan pikemminkin ne poliittiset toimijat, jotka vastaavat tähänastisesta maahanmuuttopolitiikasta, siis esimerkiksi sosialidemokraatit?" (Kommenttini 23.7.2012. Ks. m. Marko Gylénin kommentti.)

FDL esitti 22.7.2012 aiheesta hyvin samansuuntaisen lausunnon, jossa "admin 007" nimeää sosialidemokraatit Breivikin "aatteellisiksi innoittajiksi":

"FDL suree Utöyan saaren massamurhan yksivuotispäivää ja pahoittelee, että teon innoittaneen aatteestaan vieraantuneen demaripolitiikan linjauksiin ei ole tapahtunut minkäänlaisia muutoksia. Demarit kieltävät edelleenkin osallisuuteensa massamurhan aatteellisena innoittajana eivätkä ole tehneet mitään ehkäistäkseen tämän järkytvän tragedian toistumisen." ("FDL suree…", Facebook 22.7.2012. Ks. m. Sakari Timonen, "Mauton juttu".)

Jussi Backman kommentoi näitä ensin Facebookissa esittämiäni pohdintoja ja lainauksia ihan aiheellisesti seuraavaan tapaan:

"Mutta en vieläkään ihan täysin ymmärrä Breivikin psykiatrisen tilan politisointia. Olisi kai hän aivan hyvin voinut tosiasiallisesti olla niin psykoottinen, että hänen tuomitsemisensa normaaliin vankeusrangaistukseen olisi ollut länsimaisten oikeusperiaatteiden vastaista ja kaikin puolin huono juttu oikeusvaltiolle? Ei kai kyse ole vain siitä, millaisena hänet halutaan nähdä tai hänet pitää nähdä?

Uskon että asiantuntijat ja tuomioistuin tässä tapauksessa todella huolellisesti ja objektiivisesti arvioivat asian ja päätyivät vahvasti perusteltuun ratkaisuun – Breivik ei ole riittävän psykoottinen ollakseen syyntakeeton, vain persoonallisuushäiriöinen – mutta en ihan ymmärrä tätä perustelun muotoilua: 'voidaan katsoa syyntakeiseksi siksi, etteivät hänen ajatuksensa maailmanlaajuisesta islamilaisesta salaliitosta ole hänen omansa'. Eivät kai paranoidien psykootikkojenkaan harha-ajatukset ole puhtaasti heidän 'omiaan' vaan yleensä sisältävät muiden jakamia elementtejä – joku voi esimerkiksi mielenhäiriössä hyökätä islamilaistaustaisen maahanmuuttajan kimppuun, koska harhaisesti uskoo hänen olevan vaarallinen muslimiterroristi. Vaikka ei-psykoottiset rasistit saattavat jakaa samankaltaisia ennakkoluuloja, ei tästä automaattisesti seuraa, ettei aggression syynä tässä tapauksessa ole psykoosista aiheutuva harhaluulo." (Jussi Backman, Facebook 24.8.2012.)

Täysin aiheellinen huomautus. Ratkaisu ei tietenkään ole ollut helppo ja yksinkertainen – onneksi. Haluaisin kuitenkin oikeudellisten näkökulmien ulkopuolelta painottaa nimenomaan epäsuhtaa yleisissä tavoissamme hahmottaa terroririkoksia: terrorismi saattaa hyvinkin olla ideologinen mielenhäiriö, mutta ei välttämättä mielenhäiriö patologisessa mielessä.

René Char, « Aucun oiseau… »

« Aucun oiseau n’a le cœur de chanter dans un buisson de questions. » (René Char)

»Kein Vogel, der singen möchte in einem Gebüsche von Fragen.« (Nachgedichtet von Paul Celan)

“No bird has the heart to sing in a thicket of questions.” (Translated by Susan Sontag)

”Yhdelläkään linnulla ei ole sydäntä laulaa kysymysten tiheikössä.” (Suom. Pajari Räsänen)

Kirjallisuuden alkuperä, ei enempää eikä vähempää...

Artikkelini "Abrahamin ironia, allegoria ja kirjallisuuden alkuperä. Kierkegaardin Pelko ja vavistus, Derridan Donner la mort" (Tiede & Edistys 1/2010: 47-64) on nyt luettavissa ja ladattavissa Helsingin yliopiston TUHAT-tietokannan kautta (PDF).

Temppeliritarit ja "temppeliritarit"

Allaoleva teksti on luonnosmainen, pikainen hahmotelma. Se ei siis ole tutkielma, artikkeli eikä essee, vaan pikemminkin tarkoitettu keskustelun herättäjäksi, kommentoitavaksi ja vapaasti edelleen kehiteltäväksi. Sokraattisessa hengessä: tiedän vain, etten tiedä.

---

YLE esittää Silminnäkijä-ajankohtaissarjassaan 2.5.2012 ja 9.5.2012 kaksiosaisen raportin Suomen ja Euroopan uudesta äärioikeistosta. Jaksot ovat nimeltään "Tehtävä Euroopassa" ja "Hakkaa päälle".

Valitsin ohjelmien ennakkomainoksista pari pysäyttävää pysäytyskuvaa. Ensimmäisessä poltetaan natsilippua. Naamioituneet lipunpolttajat eivät — ehkäpä yllättäen — ole äärivasemmistolaisia antifasisteja, vaan äärioikeistolaisia "Euroopan puolustajia" (enemmän tai vähemmän järjestäytyneen tai järjestäytymään pyrkivän liikkeen kokoava nimi on European Defense League).

Toisessa Finnish Defense League (FDL) ‑liikkeen johtajahahmo Mimosa DeDanann (Mimosa Koiranen) puhuu ilmeisesti kansallisten Defense League ‑ryhmien kansainvälisessä tapaamisessa Aarhusissa, takanaan Israelin lippu ja sen rinnalla FDL:n viiri, jota koristaa kilpikuvion keskellä sininen ankkuriristi (ei kuitenkaan temppeliritarien Mantovan risti).

On tärkeää huomata tuo äärioikeiston luonteen muuttuminen ja laajentuminen: natsilippuja poltetaan ja heilutetaan Israelin lippuja äärioikeistolaisten tunnusten kanssa sulassa sovussa. Breivik ei todellakaan ole yksin ristiretkifantasioidensa kanssa.

Voisiko näistä ristitunnuksia (esim. ankkuriristiä tai temppeliherrain Mantovan ristiä) kantavista antijihadisteista käyttää nimitystä "äärikristitty"? Islamistiterroristit ovat "äärimuslimeja" uskoessaan oikeutettuun pyhään sotaan länsimaita vastaan [ks. alla*] ja nämä anti- tai kontrajihadistit taas olisivat "äärikristittyjä" uskoessaan oikeutettuun ristiretkeen islamilaista maailmaa (ja sen oletettuja "laajentumispyrkimyksiä") vastaan, oikeastaan riippumatta siitä, onko taustalla varsinaista uskonnollista hurmosta. Näitä ääri-ilmiöitä ei pidä sekoittaa kristilliseen eikä islamilaiseen maailmankatsomukseen.

Breivikin väitteitä Temppeliherrainn kansainvälisestä ritarikunnasta pidetään pelkkänä henkilökohtaisena fantasiana. On myös olemassa YK:n tunnustama kansainvälinen Temppeliherrain ritarikunta, jolla ei selvästikään ole minkään valtakunnan tekemistä Breivikin tai anti-islamistisen äärioikeiston kanssa. Mielenkiintoisena esimerkkinä tämän kristillisen järjestön toiminnasta voisi esitellä tapaa jolla he neuvottelevat niin shiia- kuin sunnimuslimien kanssa Irakissa ja pyrkivät maltillisten uskonnollisten johtajien välityksellä vaikuttamaan radikaalien islamistien toimintaan Bagdadissa, suojellakseen paitsi paikallisia kristittyjä myös rauhanomaisen rinnakkaiselon ilmapiiriä tulenarassa kaupungissa ja maassa. Suomensin alle esimerkkiuutisen OSMTH:n sivuilta ("Kaniikki Andrew White raportoi Bagdadista"):

Palasimme juuri Najafista, maailman shiiamuslimien pääkaupungista. Päivä oli uskomaton. Tapasimme kaikki viisi shiiamuslimien suurajatollan alaista paikallisjohtajaa. Kävimme syvällisiä, merkittäviä keskusteluita ja laadimme vakavia suunnitelmia Irakin uskonnollisten johtajien Korkeinta neuvostoa varten [made several serious plans for taking forward the High Council for Religious Leaders in Iraq — sic? — puuttuukohan tästä esim. sana "to"?]. Toivomme tapaavamme jälleen ensi viikolla Najafissa yhdessä sunnimuslimien johtajien kanssa. Heidän saamisensa Najafiin on sinänsä jo melkeinpä ihme. Juuri tämä ryhmä teki mahdolliseksi, että kristittyihin kohdistettu väkivalta saatiin loppumaan. [...] Jos todella kannat huolta vainotusta kirkosta sinun on työskenneltävä yhdessä niiden kanssa jotka voivat vaikuttaa vainoojiin. Jumalan armosta [ByG-d's] me saamme työskennellä näiden ihmisten kanssa. Sen lisäksi me todella rakastamme heitä. Niinpä huomaamme tekevämme todella Jeesuksen työtä ja se on rakkautta kaikki ja rakkaus saa kaiken muuttumaan!!!!

Monet uskovat, että ottamalla yhteyttä länsimaisiin hallituksiin ja allekirjoittamalla vetoomuksia voi saada aikaan muutoksen. Tosiasia on, ettei se onnistu. On mentävä kentälle, paikan päälle, ja oltava tekemisissä niiden ihmisten kanssa jotka saavat yhteyden väkivallantekijöihin. [...] Radikaalien terroristien, kuten Al Qaidan kanssa on mahdotonta toimia. Sen vuoksi me olemme tekemisissä ihmisten kanssa jotka pystyvät heihin vaikuttamaan. Vaikutusvaltaisimpia ovat suuret sunnijohtajat jotka voivat erityisesti vaikuttaa irakilaisiin terroristeihin. Koetamme myös estää "paratiisilintuihin" värvättyjen lasten osallistumista itsemurhapommi-iskuihin.

(Knights Templar International: News from Baghdad.)

Tällä esimerkillä ja rinnastuksella tarkoitan, että "äärikristityt" (antijihadistit) edustavat kristinuskoa ihan yhtä vähän kuin "äärimuslimit" (jihadistit) edustavat islaminuskoa. Vaikka olenkin korkeintaan "etninen kristitty" (en edes "entinen", vaan "etninen") ja agnostikko, en voi olla ihailematta näiden aitojen uskonsoturien — aidosti ritarillisten temppeliritarien — toimintaa joka perustuu rakkauteen, ei vihaan (tämä saattaisi toki olla naiivia ja sinisilmäistä, mutta viittaan nyt nimenomaan tuossa raportissa esitettyihin toimintatapoihin ja ihanteisiin, vain tähän pikaisesti koottuun, hyvin suppeaan tekstuaaliseen todistusaineistoon vedoten).

Toisaalta ääri-islamisteja kiinnostanee maltillisten muslimien ja heidän moskeijoidensa läsnäolo ja turvallisuus eurooppalaisissa kaupungeissa ihan yhtä vähän kuin anti-jihadisteja kiinnostaa Bagdadissa sijaitsevan kristillisen kirkon ja seurakuntalaisten turvallisuus. Molemmat kiihkoilijaosapuolet taitavat vihata kaikkein palavimmin juuri ajatusta rauhanomaisesta rinnakkainelosta (vrt. "anti-jihadisti" Breivikin ilmaisema inho Pete Seegerin laulun My Rainbow Race norjalaisversiota kohtaan).

---

[*] Syyskuun 11. päivän terrori-iskun kohteissa ja välineissä voi tunnistaa tietyn symbolisen latauksen:

1. Taloudellinen mahti: WTC.
2. Sotilaallinen mahti: Pentagon.
3. Poliittinen mahti: Valkoinen talo, johon itsemurhalentäjät eivät kuitenkaan osuneet, ilmeisesti urheiden matkustajien ansiosta.
4. Teknologinen mahti: suihkukoneet joita käytettiin iskujen välineenä ja joita voi pitää myös Afganistanin vuosien 2000-2001 kuivuuskatastrofin välillisenä aiheuttajana, ilmastonmuutoksen symbolisena ja konkreettisena edustajana.

Suden hetkellä 24.4.2012

Runous ei tarvitse sanoja. Sanat tarvitsevat runoutta.

---

Inspiration information:

La poésie … peut très bien renoncer aux signes, … (Roland Barthes)

Ceci n'est pas un ...

Vrt. René Magritten maalaus Ceci n'est pas une pomme. Fontti on Junkohanheron Type-Ra. Ja idea tähän Magritte-lainaan tuli runoilija Karri Kokon Facebook-päivityksestä, jossa hän viittasi toisaalta Tampereen Taidehallissa avattuun Text Art -näyttelyyn, toisaalta "Kirjailija-lehdessä taannoin julkaistuun nuoren runoilijan haastattelulausuntoon, jonka mukaan runoksi ei kelpaa, että siinä on 'kirjaimia väärinpäin jossain laatikossa'".

Mustamaalausta ja valkopesua

Perussuomalainen kansanedustaja James Hirvisaari, Suomen Sisu -järjestön jäsen, yritti 18.3.2012 suorittaa Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan kummallisen valkopesuoperaation omalle surullisenkuuluisalle ja sakkotuomion aiheuttaneelle kirjoitukselleen "Kikkarapäälle kuonoon" (4.2.2010). Tämän uuden blogikirjoituksen otsikko on paljonpuhuvasti "Ministeri harrastaa mustamaalausta".

En malttanut olla kommentoimatta Hirvisaaren häkellyttävää näkemystä omasta kirjoituksestaan.

Tallennan kommenttini tännekin, hieman huolellisemmin muotoiltuna (kursivoin sitaatit ja lisäsin pari selventävää lauseenpuolikasta).

---

Kommenttini Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla 18.3.2012 klo 19:41

Hirvisaari kirjoittaa: "Myös kohublogini otsikolla 'Kikkarapäälle kuonoon' oli osoitettu nimenomaan rasismia, syrjintää ja väkivaltaa vastaan. Vain myrkyllinen ja pahantahtoinen ääliö voi kääntää sen kieroon muslimeja solvaavaksi."

Katsotaanpa itse "kohublogia". Otsikko nyt ei ainakaan vielä vahvista, että teksti olisi "osoitettu nimenomaan rasismia, syrjintää ja väkivaltaa vastaan": "Kikkarapäälle kuonoon" herättää täsmälleen päinvastaisen mielikuvan. Mutta ehkä kyse onkin ironiasta, eli siitä että nimenomaan sanotaan täsmälleen päinvastaista kuin tarkoitetaan?

Katsotaanpa kirjoituksen ensimmäistä kappaletta: "Taannoin tapahtui Helsingissä rasistinen rikos. Uskoakseni se on ollut harvinainen yksittäistapaus. Tosin jos kaljupää antaa kikkarapäälle kuonoon, se ei ole välttämättä rasismia vaan kollien ikiaikaista umpiluukulttuuria. Ja jos kyseessä on jälleen ollut esimerkiksi tyypillinen naistenahdistelutapaus, ehkä kikkarapää sietikin saada läksytyksen?"

Vahvistaako tämä, että teksti on "osoitettu nimenomaan rasismia, syrjintää ja väkivaltaa vastaan"? No ei, en oikein osaa tätäkään siten lukea. Rasistinen rikos on harvinainen yksittäistapaus: okei, hyväksytään tämä. Eikä kyse välttämättä edes ollut rasismista, vaikka pahoinpitelijän asusta mainittiin pilottitakki ja uhri oli tummaihoinen: okei, on täysin mahdollista ettei huutelulla ja päällekarkauksella ollut mitään tekemistä rasismin kanssa. Ehkä se oli "kollien ikiaikaista umpiluukulttuuria"? Tämä ehdotus ei mitenkään selkeästi ota kantaa "väkivaltaa vastaan", mutta ehkä en nyt vain osaa lukea rivien välistä?

Entäs tuo aprikointi, että "jos kyseessä on jälleen ollut esimerkiksi tyypillinen naistenahdistelutapaus, ehkä kikkarapää sietikin saada läksytyksen?" En oikein tästäkään löydä sitä kaivattua rasismin, syrjinnän ja väkivallan vastaista sanomaa... Mistä kirjoittaja tietää, että uhri oli "kikkarapää"? Hiuslaatua ei mielestäni uutisessa mainittu. Entä mistä kirjoittaja sai päähänsä, että kyseessä saattaisi olla "tyypillinen naistenahdistelutapaus"? Miksi tyypillinen? Viittaako uhrin ikä mahdollisesti tuollaiseen "tyypilliseen" käytökseen, vai jokin muu seikka? Jos tuo jokin muu seikka on kuitenkin ihonväri, miten kirjoittaja on tässä ajatellut "rasismin vastaisen" sanomansa välittyvän lukijalle? Entäs se väkivallan vastaisuus: "sietikin saada läksytyksen"? Onko kirjoittajankin mielestä "väkivalta nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino" (puolue- ja järjestötoveri Halla-ahoa lainatakseni)? Miten nämä seikat sopivat yhteen kirjoittajan mainitsemien pyrkimysten kanssa?

Pitäisikö meidän "ääliöiden" osata lukea Hirvisaaren blogia kuin piru Raamattua? Rivien välistä siten, että sen ilmisanoman takaa löytyy sen todellinen, rasismia, syrjintää ja väkivaltaa vastustava ydinmehu? No, annetaan kirjoittajalle vielä tilaisuus ja katsotaan tekstin toista kappaletta:

"Valitettavasti hillittömän muslimimaahanmuuton myötä Suomessakin tulee olemaan lisääntyvässä määrin myös ihka aitoa rasismia, joka kohdistuu varsinkin juutalaisiin mutta myös kantaväestöön ja muihin etnisiin ryhmiin. Ja kaupan päälle syrjintää, sietämätöntä ylimielisyyttä ja huonoa käytöstä, vihaa, naisten alistamista, lasten silpomista, seksuaalista häiriköintiä ja vähemmistöjen vainoa, mellakointia, lippujen polttelua, älämölöä, huumeita, ryöstelyä, raiskausrikoksia, pedofiliaa, polygamiaa, lapsiavioliittoja, häpeäväkivaltaa, rituaaliteurastuksia, ruoskimisrangaistuksia, kivityksiä ynnä muita läpeensä inhottavia ja umpikieroutuneita tapoja ja ilmiöitä. Lopulta jopa itsemurhapommituksia ja terrorismia. Siis jos emme tanssi tasan tarkkaan heidän pillinsä mukaan."

Eikös tässä hieman, luvalla sanoen, leimata muslimimaahanmuuttajia? Rasisteiksi, antisemitisteiksi, syrjinnän ja alistamisen harjoittajiksi, lasten silpojiksi, jne. jne.? Miten tässä nyt sitten vastustetaan rasismia? Eikö tässä pikemminkin harjoiteta rasismia, tietyn etnisen ja kulttuurisen ryhmän leimaamista?

No niin, pääsemme kirjoituksen päättävään kappaleeseen: "Väkivalta on kieli, jota ei sivistyneessä maailmassa hyväksytä. Sen sijaan islamissa vihan ja väkivallan kulttuuri on sisäänrakennettuna ja jatkuvasti voimassa pyhän sodan käsitteenä. Niiden yhteensovittaminen on mahdotonta, kokeilu loppukoon."

No niin, nyt kirjoittaja ilmoittaa, ettei "sivistyneessä maailmassa hyväksytä" väkivaltaa. Hyvä. Mutta mitenkäs siellä aiemmin sanottiinkaan, samassa tekstissä: "Tosin jos kaljupää antaa kikkarapäälle kuonoon, se ei ole välttämättä rasismia vaan kollien ikiaikaista umpiluukulttuuria. Ja jos kyseessä on jälleen ollut esimerkiksi tyypillinen naistenahdistelutapaus, ehkä kikkarapää sietikin saada läksytyksen?" Kirjoittaja ei varmastikaan tässä puolustele "kollien ikiaikaista umpiluukulttuuria" (eihän?), mutta vihjaa kuitenkin, että "ehkä kikkarapää sietikin saada läksytyksen?" Onko tämä asenne nyt sitten esimerkki siitä, miten "sivistyneessä maailmassa" toimitaan ja kirjoitetaan?

Että vastustetaan rasismia, syrjintää ja väkivaltaa, mutta samaan aikaan kutsutaan "kikkarapääksi", ilmeisesti siksi, että uhrin mainitaan olleen tummaihoinen, ja vihjataan, että "kikkarapää" saattoikin olla "tyypillinen naistenahdistelija" joka "sietikin saada läksytyksen"? Ja sitten seuraavassa kappaleessa annetaan ymmärtää – näin sen ainakin minä käsitin, joten korjatkaa jos olen väärässä – että tyypillinen muslimimaahanmuuttaja harjoittaa juuri "seksuaalista häiriköintiä"?

Meneekö minulta jotain nyt aivan yli hilseen, kun en millään tahdo käsittää miten tuo "kohublogi" on "osoitettu nimenomaan rasismia, syrjintää ja väkivaltaa vastaan", vaikka se näyttäisi nimenomaan rasistiselta syrjinnän ja väkivallan oikeutukselta?

---

Tämä kommenttini tuotti pari vastakommenttia: 1. "Sinulle ei lukeminen sovi. Tartuppa lapioon välillä." (Jukka Ryhänen) 2. "Liian pitkä kommentti." (Pentti Järvi)

Vastasin näihin olennaisiin huomautuksiin seuraavasti (klo 22:04):

Onhan se pitkä, ja aivan liikaa suoria sitaatteja. Se onkin tarkoitettu pikemminkin laiskalle googlaajalle kuin laiskalle lukijalle. Ja sitaattien laatukin on sellaista, että tarvetta tosiaan olisi lapiolle, tai ehkä talikolle...

Vaivan säästämiseksi, tässä vielä lopputulema pikauusintana:

"Meneekö minulta jotain nyt aivan yli hilseen, kun en millään tahdo käsittää miten tuo 'kohublogi' on 'osoitettu nimenomaan rasismia, syrjintää ja väkivaltaa vastaan', vaikka se näyttäisi nimenomaan rasistiselta syrjinnän ja väkivallan oikeutukselta?"

Kertaus on opintojen äiti.

Jussi Jalonen esitti samansuuntaisen, tyyliltään tiukemman kommentin, jonka vielä lisään tähän kuvakaappauksena (bonuksena myös oma vaatimaton kontribuutioni) – klikkaa kuvaa nähdäksesi sen täysikokoisena.

Homokammo ja seksuaali-identiteetti

Syrjintä, kiusaaminen, häiriköinti, nimittely, vihapuhe, epäluulo ja väkivalta seksuaalisen suuntautumisen johdosta on monessakin mielessä epäilyttävää hölmöilyä.

Niinpä ajattelinkin, että olisi ehkä syytä saada laajempaa julkisuutta taannoin julkaistuille, homofobia-aiheeseen liittyville tutkimustuloksille. Niin sanotusti selvällä suomen kielellä, jota toivottavasti tyhmempikin ymmärtää.

Psychology Today (Psykologia tänään) -lehden verkkoversio kertoi 9. kesäkuuta 2011 ilmestyneessä artikkelissa vuonna 1996 julkaistusta tutkimuksesta, jonka mukaan kaikkein kielteisimmin homoseksuaalisuuteen suhtautuvat miehet kiihottuivat, kun heille näytettiin homopornoa, toisin kuin ne kokeeseen osallistuneet heteromiehet, jotka eivät suhtautuneet homoseksuaalisuuteen kielteisesti.

Tässä suomennos artikkelin keskeisestä sisällöstä:

"Tutkimuksessa kysyttiin heteromiehiltä, kuinka levolliseksi tai vaivautuneeksi he tunsivat itsensä homoseksuaalisten miesten läheisyydessä. Tulosten pohjalta miehet jaettiin kahteen ryhmään: miehiin jotka ovat homofobisia ja miehiin, jotka eivät sitä ole. Näille kahdelle ryhmälle näytettiin sitten kolmen tai neljän minuutin mittaisia videoita. Yhdessä näytettiin heteroseksiä, toisessa lesbo- ja kolmannessa miesten välistä homoseksiä. Videonkatselun ajaksi koehenkilön penikseen kiinnitettiin mittauslaite. Tämän laitteen on todettu paljastavan seksuaalisen kiihottumisen, mutta ei toisentyyppisiä kiihotustiloja, kuten hermostumista tai pelkoa (kiihotus-sanalla on psykologian piirissä usein arkikielestä poikkeava merkitys).

"Heidän katsellessaan lesbo- tai heteroseksiä, sekä homofobisten että ei-homofobisten miesten peniksen ympärysmitta kasvoi. Miesten välistä homoseksiä näytettäessä ainoastaan homofobisten miesten penis osoitti kiihottumisen merkkejä.

"Kaikkein homovastaisimpia mielipiteitä omaavat miehet väittivät kysyttäessä, etteivät kiihottuneet seksuaalisesti katsellessaan miesten välistä homoseksiä. Heidän peniksensä kertoivat kuitenkin jotain aivan muuta.

"Homofobiset miehet kiihottuivat siis voimakkaimmin miesten välisistä seksiakteista."

(Lähde: Nathan A. Heflick: "Homophobic Men Most Aroused by Gay Male Porn. Homophobia Associated with Penis Arousal to Male on Male Sex", Psychology Today, June 9, 2011 [linkki alkutekstiin tässä]; suom. P.R.)

Tässäpä pohdittavaa takapulpetin pojille.

---

Alla valikoituja, myöhemmin lisättyjä kommentteja, jotka liitin alunperin Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla julkaisemaani versioon

Otan myös vapauden kehitellä näitä merkintöjä edelleen, "prosessikirjoittamisen" hengessä. Eli oikeudet muutoksiin pidätetään, kuten sanotaan.

* * *

Alkuperäinen artikkeli, jota tuossa Psychology Today -lehden yleistajuisessa artikkelissa referoidaan, löytyy julkaisusta Journal of Abrnormal Psychology, Vol. 105:440-445 (Aug. 1996), tekijöinään Adams et al. (PDF, vaatii tilauksen esim. yliopistokirjaston kautta). Abstrakti (PubMed):

"The authors investigated the role of homosexual arousal in exclusively heterosexual men who admitted negative affect toward homosexual individuals. Participants consisted of a group of homophobic men (n = 35) and a group of nonhomophobic men (n = 29); they were assigned to groups on the basis of their scores on the Index of Homophobia (W. W. Hudson & W. A. Ricketts, 1980). The men were exposed to sexually explicit erotic stimuli consisting of heterosexual, male homosexual, and lesbian videotapes, and changes in penile circumference were monitored. They also completed an Aggression Questionnaire (A. H. Buss & M. Perry, 1992). Both groups exhibited increases in penile circumference to the heterosexual and female homosexual videos. Only the homophobic men showed an increase in penile erection to male homosexual stimuli. The groups did not differ in aggression. Homophobia is apparently associated with homosexual arousal that the homophobic individual is either unaware of or denies."

Näyttää siis siltä, kuten tutkimuksen yhteenvedossa todetaan, että homofobia liittyy homoseksuaaliseen kiihottumiseen jonka homofobinen henkilö joko kieltää tai jota hän ei tiedosta. Psykoanalyysin kielellä kysymys voi siis olla torjunnasta. Sen enempää homofobia kuin piilevä ja torjuttu homoseksuaalisuuskaan eivät siis välttämättä ole tietoisia psyykkisiä piirteitä.

* * *

Tuli mieleeni tulkinta fundamentalistisen uskonnontulkinnan yhteydestä seksuaalisiin haluihin ja väkivaltaan: Iranin vaaliprotesteissa surmatun Nedan kohtaloa tulkittiin pari vuotta sitten (muistaakseni television esittämässä dokumentissa) siten, että nuoren kauniin naisen valikoituminen väkijoukosta sala-ampujan kohteeksi kertoo miehisen seksuaalisuuden tukahduttamisesta. Jos surmaat halusi kohteen, osoitat hallitsevasi syntisiä himojasi, olevasi oman seksuaalisuutesi herra.

Tämä saattaa olla hyvinkin osuva tulkinta islamistisissa ja muissa uskonnollisen fundamentalismin tai muun totalitarismin hallitsemissa yhteiskunnissa harjoitetusta, naisiin ja seksuaalisiin vähemmistöihin kohdistuvasta väkivallasta.

Tämä saattaa olla myös osuva tulkinta homoseksuaalien kokemasta katuväkivallasta, myös esimerkiksi Helsingissä. Taustalla ei ole välttämättä niinkään varsinainen uskonnollisuus tai muu pidättyväisyyden ideologia, vaan ylipäätään epävarmuus omasta seksuaali-identiteetistä, jota tahdotaan hallita vaikka väkivalloin.

* * *

Näin humanistitutkijan näkökulmasta erityisen mielenkiintoista kyseisessä empiirisessä tutkimuksessa on se, että tulokset vahvistavat freudilaisen psykoanalyysin näkemyksiä, kuten artikkel(e)issakin todetaan (siis sekä alkuperäisessä vuoden 1996 julkaisussa että tuossa viimevuotisessa, yleistajuisessa tiivistelmässä).

---

P.S. ks. m. Etelä-Suomen Sanomat 11.4.2012, jossa viitataan artikkeliin Weinstein et al, "Parental Autonomy Support and Discrepancies Between Implicit and Explicit Sexual Identities: Dynamics of Self-Acceptance and Defense", Journal of Personality & Social Psychology, Vol. 102, no. 4 (April 2012): 815–832 [PDF]. Abstrakti:

"When individuals grow up with autonomy-thwarting parents, they may be prevented from exploring internally endorsed values and identities and as a result shut out aspects of the self perceived to be unacceptable. Given the stigmatization of homosexuality, individuals perceiving low autonomy support from parents may be especially motivated to conceal same-sex sexual attraction, leading to defensive processes such as reaction formation. Four studies tested a model wherein perceived parental autonomy support is associated with lower discrepancies between self-reported sexual orientation and implicit sexual orientation (assessed with a reaction time task). These indices interacted to predict anti-gay responding indicative of reaction formation. Studies 2–4 showed that an implicit/explicit discrepancy was particularly pronounced in participants who experienced their fathers as both low in autonomy support and homophobic, though results were inconsistent for mothers. Findings of Study 3 suggested contingent self-esteem as a link between parenting styles and discrepancies in sexual orientation measures."

---

Päivitys 27.2.2013

Vasta hieman yli vuoden kuluttua tästä bloggauksestani muuan kaverin kaveri laittoi minulle Facebookissa linkin YLE:n Teksti-TV:n arkistosta löytyvään juttuun, joka on päivätty 9.2.2012 eli päivää myöhemmin kuin tämän blogahdukseni alkuperäinen versio (joka on siis yllä ja Uuden Suomen Puheenvuorossa). YLE:n juttu kuuluu näin:

Homofobia on itsensä kieltämistä

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan homofoobiset miehet kiihottuivat homopornosta vaikka sen kielsivät.

Arvostettu amerikkalainen Psychology Today -verkkosivusto muistuttaa, että jo Sigmund Freud teorisoi siitä, että ihmisillä on usein vihamielisiä ja negatiivisia asenteita niitä asioita kohtaan, joita he eniten kaipaavat, mutta kieltävät itseltään.

Verkkolehti nostaa esimerkiksi Georgian yliopiston vuonna 1996 julkaiseman tutkimuksen, jossa selvitettiin homofobian ja homoseksuaalisen kiihottumisen mahdollista yhteyttä toisiinsa.

Tutkimukseen osallistui itsensä täysin heteroiksi kokevia miehiä, jotka jaettiin psykologisen testin perusteella homofoobikkojen ja ei-homofoobikkojen ryhmiin. Näille ryhmille esitettiin 4 minuuttia kestäviä videoita, joilla oli joko hetero-, lesbo- tai homopornoa. Samalla seksuaalisen kiihottumisen astetta selvitettiin penikseen kiinnitettyjen, seksuaalista kiihottumisen tilaa mittaavien antureiden avulla.

Selvisi, että kaikki miehet kiihottuivat hetero- ja lesbopornosta, mutta vain homofoobikkoryhmän miehet kiihottuivat myös homopornosta.

Miehet, joiden asenteet olivat negatiivisimmat homoja kohtaan, kielsivät, että homoporno olisi heitä kiihottanut. Tutkimuksessa käytetyt mittalaitteet kuitenkin todistivat toisin.

Tutkimus siis osoittaa, että homofobia liittyy homoseksuaaliseen kiihottumiseen riippumatta siitä, että tunnistaako homofoobikko omaa seksuaalisuuttaan. Homofoobikko voi siis kieltää oman homoutensa ja mahdollisesti aiheuttaa sillä vahinkoa itselleen ja ympäristölleen.

Yle Teksti-TV

Lähteet: Psychology Today ja
National Center for Biotechnology Information

Julkaistu: 09.02.2012

(Homofobia on itsensä kieltämistä, YLE 9.2.2012.)

Vaalirauhan toivotus

"En kilpaile häntä vastaan, kilpailen hänen kanssaan." Jussi Lähde kertoo Pekka Haaviston vastanneen näillä sanoilla kysymykseen, miltä tuntuu kilpailla Sauli Niinistöä vastaan. Jäin pohtimaan tätä: mitä tuo kanssakilpailu oikeastaan onkaan? Se on kilpailua, jossa molemmat vahvistuvat, sparraavat toinen toistaan, oppivat toisiltaan ja ottelustaan, joutuvat kuuntelemaan ja vastaamaan, kehittämään ja kehittymään; sanalla sanoen, molemmat voittavat, toisensa ja itsensä.

Vertailua: Haaviston ja Niinistön entiset työpaikat

JANNE SÄRKELÄ julkaisi muutama päivä sitten US:n Puheenvuoro-blogissaan tekstin "Pekka Haaviston tehtävät YK:n ympäristöohjelmassa ja Euroopan Investointipankki", jossa oivaltavasti vertaillaan Haaviston ja Sauli Niinistön entisiä työpaikkoja toisiinsa.

Tuo teksti teemoineen ansaitsee tulla nostetuksi esiin, joten päätin koettaa esitellä tekstin sisällön ikään kuin tiivistelmänä kiireiselle lukijalle; Särkelän alkuteksti vaatii nimittäin jonkin verran keskivertokolumnia enemmän keskittymistä yksityiskohtineen ja useine englanninkielisine lainauksineen.

Kehotan lukijaa kuitenkin tutustumaan Särkelän alkuperäiseen tekstiin, joka sisältää linkkejä lukuisiin korkeatasoisiin lähteisiin. Ne mahdollistavat hyvinkin syvällisen perehtymisen aiheeseen.

Pekka Haavisto työskenteli YK:n ympäristöohjelman (UNEP) alaisuudessa vuosien 1999 ja 2005 välillä. Pesti alkoi Balkanilla: Haaviston johtaman erikoisyksikön tehtävänä oli tutkia köyhdytetyn uraanin jälkiä Serbiassa, Kosovossa ja myöhemmin myös Bosniassa ja Herzegovinassa, sekä muita sodan ympäristövaikutuksia, tarkemmin sanottuna esimerkiksi pommitettujen tehtaiden päästöjen vaikutusta paikalliseen väestöön.

Vuonna 2004 antamassaan haastattelussa Haavisto kertoi: "Sota aiheutti pelkoa ympäristön tilasta. Oikealla tiedolla häivytimme turhia pelkoja ja toisaalta varoitimme ihmisiä todellisista vaaroista. Esimerkiksi ihmiset eivät uskaltaneet juoda kaivovettään, vaikka siinä ei olisi ollut mitään vikaa, ja toisaalta he antoivat lasten kerätä radioaktiivista romua."

Vuodesta 2003 lähtien Haavisto johti ympäristöntutkimusryhmää miehitetyllä palestiinalaisalueella. Loppuraportin johdannossa hän toteaa: "Monia pitkäaikaisia ympäristöratkaisuja ei kuitenkaan voida toteuttaa ilman rauhanprosessia alueella. Tuossa prosessissa ympäristö voitaisiin nähdä tekijänä, joka toimii sillanrakentajana ja luo luottamusta osapuolien välille, jotka etsivät yhteistyölleen uutta perustaa." Esimerkiksi vesihuollon turvaaminen on ympäristöasia, josta Israel ja palestiinalaiset ovat yhteistyössä vastanneet.

UNEP:in alaisten työryhmien johdossa Haavisto palveli vuosien 2003 ja 2005 välillä myös Afganistanissa ja Irakissa. "Lähes kolmekymmentä vuotta kestäneen konfliktin aikana sotilastoimet, pakolaisten liikkeet, luonnonvarojen riisto, ja hallinnon puutteet ovat raskaalla tavalla tuhonneet Afganistanin ympäristöä", hän kertoo. "Viimeisen kolmen vuoden aikana vallinnut kuivuus on pahentanut näitä vaurioita. Maan ympäristön arviointi ja parannustyöt ovat elintärkeitä Afganistanin kansan hyvinvoinnille pitkällä tähtäimellä. Lisäksi ympäristönsuojelu tukee maaseudun kestävää kehitystä ja auttaa luomaan työpaikkoja." Haavisto myös totesi, että sodasta johtuvien ympäristöongelmien hoitamisesta on tehtävä Irakissa jälleenrakennussuunnitelmien keskeistä sisältöä.

Liberiassa johtamansa tutkimusryhmän loppuraportissa (2004) Haavisto kirjoittaa: "Liberiassa suorat linkit ympäristön ja turvallisuuden, sekä toisaalta ympäristön ja kehityksen välillä ovat selkeästi nähtävissä." Ympäristöasiat, turvallisuus ja kehitys ovat myös teemoja, joita ei voi irrottaa ihmisoikeuskysymyksistä: "Kymmeniätuhansia on haavoitettu tai tapettu ja monille on jäänyt sodasta pysyviä vammoja. Joka kolmas liberialainen on joutunut jättämään kotiseutunsa. Heiltä on evätty heidän perustavat ihmisoikeutensa ja mahdollisuutensa kehittyä."

 

Samaan aikaan toisaalla: Euroopan Investointipankki

Kuten Janne Särkelä kirjoittaa, tuo Haaviston työ UNEP:issa asettuu mielenkiintoiseen valoon, jos tarkastelemme, mitä Sauli Niinistön työpaikasta Euroopan Investointipankista (EIB) on kirjoitettu jotakuinkin samalta ajalta.

Euroopan investointipankki on saanut osakseen rankkaa arvostelua toimistaan Afrikassa: yksityiskohtaisissa raporteissa kerrotaan, miten suuret EIB:n rahoittamat padot ovat vahingoittaneet yhteisöjä ja ympäristöä sekä epäonnistuneet tuomaan luvattua kehitystä.

Vuonna 2001 EIB myönsi lainoja Tsadin ja Kamerunin hallituksille sekä surullisenkuuluisille öljy-yhtiöille Chevron ja Exxon. Amnesty International sai selville, että Tsadin turvallisuusjoukot käynnistivät laajamittaisen aseettomien siviilien joukkomurhan öljyä tuottavilla alueilla 1990-luvun lopulla juuri projektin valmistelujen aikaan. Skandaalia syvensi myöhemmin se, että Tsad käytti osan lainoista ostaakseen aseita.

Öljyprojektin kielteisiin vaikutuksiin kuuluivat luonnon monimuotoisuuden väheneminen öljyputken varrella ja kehnon öljyn- ja porausnesteiden jätehuollon vaikutukset pohjavesilähteisiin, kuten Särkelä referoi Cornelia Trogmannin raporttia "The European Investment Bank".

Raportti väittää perusteluissaan, että EIB on käytännössä kysynnän ajama instituutio, joka vastaa asiakkaidensa tarpeisiin ja rahoittaa helposti projekteja joista voitot ovat korkeita sen sijaan, että lainoitusta jaettaisiin köyhyyden poistamiseen tai luonnonsuojeluun.

EIB on sijoittanut valtavia summia Afrikan öljy-, kaasu- ja kaivossektoreille, mutta arvostelijoiden mukaan se on ollut kykenemätön lievittämään projektiensa kielteisiä sosiaalisia, taloudellisia ja ympäristövaikutuksia. Hankkeiden painopiste on ollut suuren luokan alueellisissa projekteissa ja pienemmät, kestävämmät vaihtoehdot on sivuutettu.

Kuten Särkelä toteaa, suuret infrastruktuuriprojektit ovat kaikkein alttiimpia korruptiolle ja myös kaikkein vahingollisimpia ympäristö- ja sosiaalivaikutuksiltaan. Pankin toimintaperiaatteet eivät ole olleet läpinäkyviä, eikä se ole osoittanut pystyvänsä ammattitaitoiseen toimintaan yhteiskunnallisten ja ympäristöongelmien lievittämisessä.

Sauli Niinistö työskenteli EIB:n johtoryhmässä 2003-2007 yhtenä kahdeksasta apulaisjohtajasta. On syytä todeta, että mikään ei viittaa Niinistöllä olleen osaa tai arpaa EIB:n toimintaan Afrikassa.

Maininta Tsadista on kuitenkin vertailumielessä mielenkiintoinen, koska paikalla on myös suomalaisia rauhanturvaajia. EU toimii alueella EIB:n välityksellä ja YK saa korjata jäljet.

Pekka Haavisto on saanut sotilasansiomitalin toiminnastaan Tsadin rauhanoperaatiossa.

Janne Särkelä – jonka tekstiä siis yllä varsin uskollisesti referoin – toteaa kirjoituksensa lopuksi hyvin osuvasti: "En väitä, etteikö EIB saisi hyvääkin tehtyä tai että YK olisi puhdas pulmunen, mutta presidenttiehdokkaiden polut kulkevat kiinnostavalla tavalla saman tarinan kahta puolta."

Haavisto ja vapaakauppa

Helsingin Sanomat pyysi 29.1.2012 vaalien toisen kierroksen presidenttiehdokkailta listaamaan "kolme tärkeintä asiaa, joihin presidentin pitäisi pyrkiä ulkopolitiikassa vaikuttamaan". Sauli Niinistön mukaan näitä "ovat viennin edistäminen, ilmastonmuutoksen torjunta ja ihmisoikeuksien edistäminen maailmalla". Pekka Haavisto puolestaan edistäisi vientiä, rauhansovittelua kansainvälisissä kriiseissä ja vapaakauppaa.

Vastaukset ovat herättäneet hämmennystä:

Het-ki-nen. Sunnuntain lehti oli pöydällä auki, presidenttiehdokkaat haastattelussa. Eikä siinä mitään, mutta kun jutun perusteella vaikutti, että ehdokkaat olivat vaihtuneet. Niinistö puhui ihmisoikeuksista ja ilmastosta ja kritisoi kuluttamista. Haavisto taas puhui ”vapaan kaupan edistämisestä”. Häh?

(Lähde: Anu Silfverberg, "Mitä ajattelin tänään" -sarjan kolumni, NYT.fi 3.2.2012)

Keskityn nyt Haavistoon ja vapaakauppaan. HS:n lakoninen juttu – Silfverbergin kolumnista puhumattakaan – ei nimittäin välttämättä kerro koko totuutta Pekka Haaviston vapaakauppanäkemyksistä. Miksi ihmeessä hän sitten sivuuttaa ihmisoikeudet ja puhuu "oikeistolaisittain" vapaakaupan edistämisestä?

HS kertoo perusteluita:

Pekka Haaviston (vihr) kolmen tärkeimmän listalla ovat viennin edistäminen, rauhansovittelu kansainvälisissä kriiseissä ja vapaan kaupan edistäminen.

Haavisto jätti HS:n kyselyssä ihmisoikeudet pois listalta siksi, että hänen arvionsa mukaan ympäristö- ja ihmisoikeudet ovat jo entuudestaan Suomen ulkopolitiikassa keskeisellä sijalla.

Vapaakaupan valitsemista painopisteeksi Haavisto perustelee Suomen vientivetoisuudella.

"Suomalaisen talouselämän menestys perustuu siihen, että maailmalla päästään erilaisille markkinoille. Pyritään siis toimimaan protektionismia vastaan."

(Lähde: HS.fi 29.1.2012)

En ole huomannut, että tästä vapaakauppalausunnosta olisi syntynyt keskustelua tässä hektisen kampanjoinnin ja vastakampanjoinnin kurimuksessa, hämmästelyä lukuunottamatta. Googlaaminen aiheesta "Haavisto AND vapaakauppa" ei tuota kovinkaan runsaasti erilaisia tuloksia.

Jotain sentään kuitenkin. Tässä Hesarin vaalikonevastaus eduskuntavaalivuodelta 2007:

HS vaalikone 2007

Mitä mieltä olette seuraavasta väittämästä: Globalisaatio ja vapaakauppa ovat olleet suomalaisten hyvinvoinnille pääosin hyödyksi.

• Täysin samaa mieltä.
• Jokseenkin samaa mieltä.
• Jokseenkin eri mieltä.
• Täysin eri mieltä.

"Suomi on kaikenkaikkiaan hyötynyt vapaakaupasta - keskeiset teollisuudenalamme, elektroniikka ja metsäteollisuus, ovat kansainvälisiä toimijoita. Uutena osaamisalueena on kehitettävä ympäristöteknologiaa ja sen high tech -sovellutuksia. Ilmastonmuutoksesta ja kasvavista ympäristöongelmista kärsivillä kehitysmailla meidän säästävillä ratkaisuillamme on kasvavaa kysyntää."

(Lähde: Kansan muisti (KAMU))

Viisi vuotta aiemmin Haavisto puhui vapaakaupasta Helsingin Yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa pitämillään luennoilla kansaivälisestä ympäristöpolitiikasta (Global Environmental Politics). Opiskelija Eija Nyyssönen referoi Haaviston luentoja opinnäytetyössään (2003) muun muassa seuraavasti:

Sen sijaan [so. toisin kuin rikkaat kehitysmaat] köyhät maat ovat paljon muita alttiimpia vapaakaupan kielteisille vaikutuksille. Haavisto luettelee näitä vapaakaupan riskejä: se tuhoaa paikallistalouden, antaa monikansallisille yrityksille vapaat kädet kehitysmaihin, ympäristö unohtuu, ihmisoikeudet unohtuvat ja patentoinnin myötä suuryritykset voivat esim. viedä köyhiltä viljelijöiltä oikeuden siemenviljaan, jota he ovat käyttäneet ilmaiseksi vuosituhansien ajan.

(Lähde: Eija Nyyssönen, "Kehitysmaiden monet kasvot kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa", opinnäytetyö, 13 sivua; Pdf-versio.)

Näiden sinänsä suppeidenkin lainausten valossa voitaneen olettaa, että Pekka Haaviston näkemys vapaakaupasta on kaikkea muuta kuin kritiikitön. Voinemme luottaa siihen, että jatkossakin hän punnitsee myös kansainvälisen kaupan kysymyksiä kehitysmaa- ja ympäristöpoliittisia näkökohtia painottaen.

Niinistö ja Haavisto ahneudesta (Nelonen 31.1.2012)

Presidenttiehdokkaat osallistuivat televisiokanava Nelosen ja Helsingin Sanomien yhteiseen vaalitenttiin Sanomatalossa 31. tammikuuta 2012. Yksi asia, jossa mielestäni ehdokkaiden erot tulivat varsin selkeästi esiin, oli kysymys ahneudesta. Yksi uskoo henkilökohtaisen esimerkin voimaan, toinen parlamentaarisiin keinoihin (lainsäädäntöön, verotukseen).

Alle (paikoin hieman suurpiirteisesti) litteroimani keskustelu käydään välillä 04:50 – 08:30. Video löytyi ainakin 1. helmikuuta 2012 Nelosen uutisten nettisivuilta.

Nelonen: Niinistö, te olette julistanut taistelun ahneutta vastaan –

Niinistö: Kyllä.

Nelonen: Missä tai kuka tätä ahneutta harrastaa?

Niinistö: Haluatteko suuren luokan esimerkin vai pienen luokan esimerkin?

Nelonen: Molemmat. – Me haluamme nimiä.

Niinistö: Minä tarkoitan sitä yhteistä hulluutta johon maailma helposti sortuu. Otan ihan lyhyesti suomalaista historiaa. 80-luvun lopulla meillä yhtäkkiä heitettiin vanhat pankinjohtajat pihalle, koska he eivät ymmärtäneet, että ulkomaan luottoa pitää nyt väkisin tunkea jokaiselle. Pienyrittäjälle ja vähän yksityisillekin. Siitä seurasi valtava kaaos. 90-luvun lopulla täällä Helsingissäkin nähtiin, kuinka korttelitolkulla ihmiset jonottivat, monet pienistä rahoistaan, merkitäkseen satakertaiseen hintaan it-osakkeita yhtiöistä jotka eivät koskaan olleet tuottaneet yhtään mitään. Eivätkä tuottaneetkaan. Jälleen tuli ongelmia, suuria ongelmia 2000-luvun alussa. Muistan silloin valtionvarainministerinä sanoneeni, että saapa nähdä mitä ne nyt touhuavat. Ja nyt me näimme mitä touhuttiin: touhuttiin johdannaisia, kaikenlaisia, joilla saatiin koko maailma sekaisin. Tällainen, sanoisko joukkohysteria, siihen antaa voiman ahneus. Sellainen, joka asuu helposti jokaisessa ihmisessä. Kun nuo muutkin – tämä vaikuttaa hullulta tämä koko touhu, mutta minä menen mukaan, kun nuo muutkin ovat siinä mukana. No, sitten pienemmässä mittakaavassa –

Nelonen (keskeyttää): Ei nyt mennä, kun tässä tuli jo esimerkkiä, pankinjohtajat ja muut – koska ei nyt riitä nämä hurskaat toiveet, vaan poliiitikoilta odotetaan nimenomaan tekoja.

Niinistö: Sitä ahneutta asuu pienemmässä mittakaavassa kyllä meissä jokaisessa. Nyt tarvitaan valmiuksia –

Nelonen: Nyt tarvitaan keinoja ja tekoja. Jos puututaan ahneuteen, miten siihen puututaan?

Niinistö: Presidentti on arvojen johdattelija. Ja minusta sellainen presidentti pitää olla tässäkin asiassa, näyttämällä omaa esimerkkiä vaikka, ja toteamalla että hetkinen, ahneus on väärin. Minä ymmärrän nimittäin ahneudella sitä, että itselleen kerää ja se on joltain muulta pois. Se on väärin, ja – [aplodeja, "Hyvä! hyvä Sauli!"] jos sitten tällaiselle mielipiteelleen saa yleistä arvostusta, niin se voi muuttaa käyttäytymistä.

Haavisto: On varmasti niin, että nämä asenteetkin ja ahneus tunteena ja asenteena vaikuttaa, mutta minä lähtisin kyllä katsomaan näitä rakenteita. Meillä on Euroopassa veroparatiisikäytäntöjä, joita myös suomalaiset yritykset ovat minusta väärinkäyttäneet. Meillä on globaalissa taloudessa juuri näitä spekulatiivisia futuurioptiorakenteita, pankkien spekulaatiota ja kyllä nää on ihan lainsäädännön, kovan lainsäädännön asioita. Ja myös sitten kotimaassa, jos puhutaan tuloerojen kasvusta, niin kyllä silloin verotuksen progressio, ja siihen vaikuttaminen että suurituloiset maksavat enemmän veroja, nämä ovat niitä asioita joilla niitä muutetaan.

Nelonen: Kysyn tähän väliin. Sauli Niinistö, pari viikkoa sitten kävin Paavo Lipposta kuuntelemassa tuolla Vantaan Länsimäessä ja siellä hän sanoi tästä teidän kamppailustanne, että ajatus siitä että ahneet miljonäärit kokevat jonkinlaisen parannuksen, omantunnon parannuksen, se on hänestä suoraan sanottuna naiivi. Niin mitä te sanotte Lipposelle? – Niin, Haavisto on valmis kiristämään verotusta, mutta te vain toivoitte puheen riittävän?

Niinistö: Niin, minä sanon, suoraan sanottuna, että Lipponen on kyyninen. Jos minä olen naiivi, niin hän on sitten kyyninen tässä suhteessa.

Niinistö sijoittaa taistelunsa ahneutta vastaan yksilölliselle tasolle: ei pitäisi lähteä joukkohysteriaan, joukkoahneuteen mukaan, vaan pysähtyä ja kuunnella omatunnon ääntä: "Ahneus on väärin." Haavisto puolestaan puhuu rakenteista, joihin voidaan vaikuttaa lainsäädännöllä, kuten veroparatiisikäytäntöihin, siis veronkiertoon joka sekin on, ikävä kyllä, myös "suomalainen teko", niin epäisänmaallista kuin se onkin, ja toisaalta tuloeroihin, joihin puolestaan voidaan vaikuttaa veroprogressiolla.

Yksilöllisen hyväntahtoisuuden (hyväntekeväisyyden, jota Niinistö on toki hyvin esimerkillisesti harjoittanut) ja henkilökohtaisen "taistelun" (kieltäymys, sellainen kuin Niinistön luopuminen kovista eläkkeistään, mikä on sekin tietysti hyvin kunnoitettavaa) asettaminen poliittisiksi periaatteiksi ei ole pelkästään "naiivia", vaan myös yhteiskunnallisesti vaarallista.

---

6. helmikuuta 2012

Nyt presidentinvaalin ratkettua en malta olla lisäämättä pientä loppukaneettia tai jälkinäytöstä tähän tekstiin.

Vastavalittu Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö lupasi perustaa työryhmän pohtimaan nuorten syrjäytymisen ehkäisemistä. Hieno juttu!

Muuan kyynisempi vääräleuka muisti kuitenkin Facebook-keskustelussa, miten tämän ihailtavan hankkeen voisi liittää Niinistön "taisteluun ahneutta [ja kateutta] vastaan": "Monta kärpästä saisi iskettyä kerralla perustamalla syrjäytyneiden nuorien ahneuden ja kateuden vastaisen työryhmän."

Tämän naljailun ymmärtää paremmin, jos tuntee viittauskohteen. Maarit Tastulan toimittamassa Punainen lanka -keskusteluohjelmassa oli 27. tammikuuta 2006 vieraana silloinenkin presidenttiehdokas Sauli Niinistö. Ohjelma löytyy kokonaisuudessaan litteroituna nimimerkin Punainenlankakerä ilmeisestikin vain tätä tarkoitusta varten perustamasta blogista. Yksi toimittajan kysymyksistä koski lasten ja nuorten mielenterveysongelmia:

Maarit: Hoitotietojen perusteella lasten ja nuoren psykiatriset ongelmat ovat lähes kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Mikä tässä hyvinvointiyhteiskunnassa tuottaa tätä pahoinvointia? Mikä on teidän arvionne?

Sauli: Minun arvioni on vaatimustaso, jolla en tarkoita pelkästään siis työssä esitettyä vaatimustasoa, koulussa esitettyä vaatimustasoa, vaan myöskin tiettyä ympäristön vaatimustasoa esimerkiksi kulutustottumusten suhteen, jotka valitettavasti kohdistuvat pahiten juuri lapsiin, tai he ottavat ne vastaan pahimpana eli esimerkiksi kysymällä: kun noilla lapsilla on tuota ja tuota, miksei minulla ole? Ja jos siinä syntyy syntyy ikään kuin tälleen tavallaan vaatimusten kehä, josta sitten tipahtaa ulos ja huomaa muiden saaneen sen mistä sillä kertaan sattuu olemaan kysymys, niin se voi johtaa pidempäänkin kehän ulkopuolella olemiseen ja sitä kautta vaikeuksiin.

Maarit: Onko kulutusyhteiskunta siis pahasta lapsille?

Sauli: Kulutusyhteiskunta on kuulemma kovin tarpeellinen, jotta työtä riittäisi, eli tässä on vähän oravanpyörä. Ehkä pahinta tässä on se, että jos katsotaan että kuluttaminen ja ihmisyys, lapsessakin ihmisyys kulkevat jotenkin käsi kädessä; nehän on ihan eri asioita.

Pidin kovasti Sauli Niinistön arvokkaasta eleestä hänen puhuessaan silminnähden liikuttuneena kannattajilleen ja kampanjaväelleen – ja tietenkin television välityksellä koko kansalle – vuoden 2012 presidentivaalien tuloksen lopullisesti ratkettua: "Hän kiitti paitsi kannattajiaan myös niitä, jotka ovat olleet toista mieltä. Niinistö sanoi, että nämä erilaiset ajatukset pitää ottaa presidentin työssä huomioon." (YLE) Kuten sanottu, arvostan myös hänen lupaustaan nuorten syrjäytymisen torjunnasta ja työryhmän perustamisesta tähän tarkoitukseen.

Täytyy kuitenkin todeta, että toivon tämän työryhmän kokoonpanoon todellista asiantuntemusta, esimerkiksi nuortenpsykiatrian alalta. Niinistön oma näkemys nuorten ongelmista näyttäytyy nimittäin tuon haastattelupätkän perusteella kovin materialistisena ja kulutuskeskeisenä. Mutta tottahan toki työryhmä tullaan koostamaan asiantuntijoista. Hyvä niin.

Onnitteluni tulevalle presidentille ja hänen äänestäjilleen!

Pahvi-Sauli ja kumppanit

En malttanut olla ottamatta tätä kuvakaappausta. Asiassahan EI ole mitään hauskaa, mutta entäs tapa jolla se esitetään...

Esa Kärnän alkuperäinen blogikirjoitus löytyy täältä. Olettaisin, että kirjoituksen huumori on ainakin osittain aivan tahallista.

Pahvi-Saulin kannattajat (sic!) "ovat mitä ilmeisimmin ulkoistaneet Ihmisen Kohtaamisen Haavistolle" (Tiina Arppe).

Sunnuntaikolumnistin tuohtumus vain kiihtyi maanantaina. Tällä kertaa häpäisyn kohteena ei ollut "tasavallan presidentiksi pyrkivä Pahvi-Sauli", vaan "Jyrkin bitch" Timo Soini.

"Häpeä", kirjoittaa Esa Kärnä. "Suomen mukasuvaitsevaiston toimittajakunta ylitti nyt sen rajan josta ei ole paluuta."

"Se oli vahinko"

Alla: "– Se oli vahinko, Jungner sanoi IS:lle."

Mitäs sitä anteeksi pyytelemään tai persust... perustelemaan. Luulis ettei noi kundit nyt niin vähästä säpsähdä – jengikieli hallussa, kato!

"– Twitterissä voi lähettää suoria viestejä kavereille tai yleisiä twiittejä. Minun piti lähettää viesti kavereille, ja se meni yleiseen jakeluun. Meillä on kaveriporukka, ja lähetämme toisillemme twiittejä jengikielellä, huumorilla, Jungner kertoi."

Luulenpa, että anglo-amerikkalaista populaarikulttuuria vähänkään tunteva kansalainen osaa asettaa tuon biatch-huumorin oikeaan kontekstiinsa ja nauraa sille, olematta ylettömän ilkeä.

Mehän tiedämme, että määrätyn puolueen tietyt luottamushenkilöt, rivikannattajista puhumattakaan, viljelevät huomattavastikin rankempaa "huumoria" ja "jengikieltä".

Klikkaa kuvia nähdäksesi ne suuremmassa koossa.

Kaksi Paul Celanin runoa

Meine dir zugewinkelte Seele (1969) / Minun ...

Wirk nicht voraus (1967) / Älä vaikuta ennalta

Suomennokset Pajari Räsänen, 2010.

Nuorissa on tulevaisuus: Niinistön ja Haaviston aloitteista

HS:n live-feedissä oltiin 25. tammikuuta huolissaan loanheitosta. Vauva-lehden keskustelupalstalta oli levitetty kopiota Eduskunnan sivuilta löytyvästä valtiopäiväaloitteiden listasta, jonka voi kuka tahansa luoda antamalla hakukoneeseen tietyn edustajan, tässä tapauksessa Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston, sukunimen ja eduskuntaryhmän. Tätä listaa on käsitellyt esimerkiksi Topias Salonen US:n Puheenvuoro-blogissaan

HS:n toimittajat kirjoittavat: "Tapaus muistutti heti ensimmäisen kierroksen jälkeen laajalle levinnyttä kuvaa, jossa rinnastettiin Haaviston ja Niinistön valikoituja ansioita. Haaviston kannattajat osoittivat listalta useita puutteita, ja pian netissä levisi uusia versioita ansioluetteloista. Erilaisia valikoituja totuuksia näytti siis olevan liikkeellä runsain mitoin." He viittaavat Antti Vesalaan (kok) todetessaan, että luettelo on valikoiva koska se ei "ota huomioon, milloin aloitteet on tehty".

Koetan nyt tässä korjata tuon puutteen ja korostan, että kyse on enimmäkseen parinkymmenen vuoden takaisesta toiminnasta. On kuitenkin kysyttävä, onko tämän julkisen tiedon jakaminen todella "loanheittoa" ja verrattavissa noihin valikoiviin, kyseenalaisiin "ansioluetteloihin". Vauva-lehden keskustelijalta oli epäilemättä virhe poistaa vuosiluvut jakamastaan listasta.

Eduskunnan hakukoneella löytyy 34 Sauli Niinistön ja 28 Pekka Haaviston aloitetta. Nämä ajoittuvat vuosien 1989 ja 1994 välille – tosin Haavistolta löytyy yksi aloite niinkin läheltä nykyhetkeä kuin vuodelta 2009. Nämä sijoittuvat siis suurelta osin kahden nuoren poliitikon uran alkuvaiheeseen.

Antti Vesala kirjoittaa blogissaan: "Syy aloitteiden puuttumiseen 1990-luvun alkuvuosista eteenpäin on tietenkin selvä. Vuoden 1993 jälkeen Sauli Niinistö on toiminut ministerinä ja eduskunnan puhemiehenä, eivätkä ministerit tai puhemiehet tehtäviensä luonteesta johtuen tyypillisesti tee aloitteita. Pekka Haavistokin toimi ympäristöministerinä 1990-luvulla, mikä selittää hänen aloitteisiin liittyvää hiljaiseloaan 90-luvun alun jälkeen."

Mikä näissä aloitteissa sitten on kiinnittänyt huomiota ja herättänyt keskustelua? Katsotaanpa itse eduskunnan sivuilta löytyvää dataa.

Tulostin listan hakutuloksista PDF-tiedostoiksi, joita sitten muokkasin GIMP-kuvankäsittelyohjelmalla asettaakseni listat rinnakkain ja tehdäkseni niiden vertailun mahdollisimman vaivattomaksi. Kuvassa vasemmalla näemme edustaja Niinistön 34 aloitetta, oikealla edustaja Haaviston 28 aloitetta (klikkaa kuvaa nähdäksesi sen kokonaan):

Sama data on luettavissa myös koottuna yhdeksi tekstitiedostoksi, täällä.

Liekö tarpeen korostaa, mikä näissä luetteloissa pistää silmään. Toivon lukijan vertailevan aloitteita ja tekevän johtopäätöksensä itse.

Keskustelin asiasta eilen illalla Facebookissa eräiden Niinistön kannattajien kanssa. He korostivat, muun muassa, että nuorelta kansanedustajalta on ollut tapana odottaa kotiseutunsa asioiden ajamista, ja että Niinistön tärkeät meriitit ovat toki tuon kansanedustajanuran jälkeiseltä ajalta. En tahdo väheksyä Niinistön poliitikonuraa millään lailla ja totean, ettei hänen nuorena kansanedustajana ajamissaan asioissa ole sinänsä mitään vikaa – listasta löytyy toki sellaisiakin erinomaisia aloitteita, jotka eivät suoraan liity Niinistön vaalipiiriin ja erityisesti sen infrastruktuuriin (tai "siltarumpuihin", kuten perinteisesti sanotaan).

Sauli ei ole Pekkaa pahempi, mutta Pekkapa ei olisi yhtään hullumpi presidentiksi.

Jätän kuitenkin nyt, kuten jo sanoin, johtopäätösten tekemisen lukijalle.